Saamieni tietojen perusteella Sakunkulman kutsutaksisysteemiä ollaan kokonaan lopettamassa vuodenvaihteessa. Tällainen liikennöinti ei kuulemma kuulu Varhalle. Syrjäkylien ikääntyvillä asukkailla ei välttämättä ole lähellä omaisia, jotka kuljettaisivat ruokaostoksille, apteekkiin, pankkiin, parturiin, kampaajalle, kirjastoon, puhumattakaan minkäänlaisesta harrastustoiminnasta. Miten näiden asukkaiden oletetaan jatkossa pääsevän hoitamaan välttämättömiä asioitaan, jos kutsutaksitoiminta loppuu? Jätetäänkö heidät heitteille? Toistaiseksi ei myöskään ruokaostosten tilaaminen kaupoista suoraan kotiin kata kaikkia syrjäkylien osoitteita, joten ruokaostoksia ei voi edes ajatella tilattavan kotiin. Monilla vanhuksilla ei myöskään ole valmiuksia, eikä välineitä tilata netin kautta ostoksia. Aina pitää myös muistaa, että on myös heitä, joilla ei ole omaisia tai muita läheisiä jotka tällaisissa ongelmissa voisivat auttaa.
Ymmärrän, että pitää säästää, mutta onko nyt niin, että säästöt otetaan taas niiltä, jotka eivät pysty pitämään puoliaan eli kaikkein haavoittuvimmilta ja hauraimmilta iäkkäiltä?
Tähän saakka kutsutaksin käyttö esimerkiksi Lokalahden suunnalla on ollut mahdollista kahtena päivänä viikossa. Ikääntyneet ovat voineet tilata kuljetuksen Sakunkulmasta. Tämä on toiminut loistavasti ja palvelu on ollut hyvää. Nyt tämä halutaan lopettaa.
Pakottaako kaupunki näin syrjäseudulla asuvat vanhukset muuttamaan väkisin kaupunkiin? Olen vahvasti sitä mieltä, että tällainen pakkomuutto vaikuttaa varmasti nopeasti vanhusten fyysiseen ja psyykkiseen kuntoon ja nopeuttaa sote-palvelujen tarvetta sekä näin myös lisää kustannuksia.
Kaikilla ikääntyneillä ei ole mahdollisuutta saada palveluseteleitä taksin käyttöä varten. Tätä varten pitäisi täyttää vammaispalvelulain kriteerit eli olla täysin tai lähes täysin liikuntakyvytön. Mikäli pystyy liikkumaan kotona ja omassa pihapiirissä, niin pitää myös selvitä rollaattorilla lähimmälle linja-autopysäkille, kymmenenkin kilometrin matka, kauppakassit lastina, kelissä kuin kelissä.
Kouluvuoden aikana kulkee arkisin ns. koululaisvuoro. Kotoa pysäkille voi kuitenkin olla niin pitkä ja hankala matka, ettei tämäkään monelle tule kysymykseen. Kauppareissusta tulee myös koko päivän voimia vievä reissu, esimerkiksi Taivassalo – Uusikaupunki-vuoro lähtee Taivassalosta aamuisin kello 7.25 ja takaisin pääsisi vasta iltapäivällä kello 15.10 lähtevällä vuorolla. Tämän on kohtuuttoman pitkä aika, jos tulee käymään esimerkiksi ruokaostoksilla tai apteekissa. Missä voi istua odottamassa liikkeiden avautumista ja iltapäivällä paluun lähtöä? Linja-autoasemalla ei ole lämmintä odotustilaa. Taksilla voi tietysti hurauttaa toimittamaan välttämättömiä asioita, mutta kenellä, pientä eläkettä nauttivalla eläkeläisellä, on laittaa taksiin joka viikko toistasataa euroa?
Jos Sakunkulman kutsutaksitoiminta lopetetaan, syrjäkylien iäkkäät asukkaat jätetään heitteille.
Toivon päätöksiä tekeviltä ajatuksia ja suunnitelmia, miten syrjäkylillä asuvien ikäihmisten asumista tuetaan ja palvelujen saatavuus taataan.
Huolestunut Lokalahdelta
Kutsutaksin lopetuksesta
Huolestunut Lokalahdelta kirjoitti täyttä asiaa. Kiitos,kun kiteytit sen asian julki ,mitä me kutsutaksin käyttäjät ajattelemme ja pelkäämme.Asia on juuri niinkuin kerroit. On käsittämätöntä toimintaa päättäjiltä lopettaa lähes kaikki palvelut ikäihmisiltä. Ei paljon lohduta,kun sanotaan,että muuttakaa sieltä syrjäkyliltä pois. Se on jopa loukkaavaa.
Moniko päättäjä haluaisi muuttaa pois omasta kodistaan,jonka on itse rakentanut ja asunut kymmeniä vuosia. Paljon puhutaan siitä,että iäkkäiden tulisi voida olla kotona mahdollisimman pitkään.Jos palveluja karsitaan tähän tahtiin,niin se ei tule onnistumaan.Laitospaikkoja kohta tarvitaan ja paljon.
Te ,jotka päätätte näistä säästöistä,niin muistakaa;tekin vanhenette ja koskaan ei tiedä,mitä elämä tuo tullessaan.
Hiukan inhimillisyyttä!
Kommenttien lisääminen on estetty.