Helmikuun 19. päivä vuonna 2013. Romanialainen koripallojoukkue C.S. Gaz Metan Medias oli vierailulla Joensuussa Katajan vieraana kansainvälisen EuroChallengen jatkosarjan ottelussa. Ensimmäistä kertaa Suomen maaperällä asteli silloin 205-senttinen Mediaksen kapteeni Ivan Ivanovic.
Kymmenen vuotta myöhemmin Ivanovic tarpoo toisen kerran elämässään Suomen kamaralla, tällä kertaa Uudessakaupungissa Korihaiden valmentajana. Ivanovic ei kymmenen vuoden takaisesta vierailusta muuta muista kuin talvisen kelin ja peliareenan.
– Keli oli kylmä ja talvinen. Muistan Joensuun hallin olleen iso yleisurheiluhalli, jonka keskellä oli koripallokenttä. En ollut sellaista ennen nähnyt, Ivanovic muistelee Katajan jo nyt vanhaa kotiareenaa.
Montenegrosta kotoisin olevaa Ivanovicia ei voi olla huomaamatta kaupungilla ja etenkään Pohitullissa. Miehen pituuden lisäksi kivikasvoisesta olemuksesta tulee vahvasti mieleen toimintaelokuvien pahishahmo.
Sellainen ei Ivanovic kuitenkaan ole, vaan kyseessä on puhelias ja huumorintajuinen herrasmies, jonka sydän sykkii koripallolle.
– Isäni pelasi jalkapalloa ja lapsena pelasin itsekin aluksi sitä. Myöhemmin kuitenkin kasvoin pituutta ja vaihdoin koripalloon. Sitä päätöstä ei ole tarvinnut katua, Ivanovic julistaa.
Ivanovicin mielestä koripallo on maailman paras laji, koska se vaatii erityisesti atleettisuutta sekä kykyä reagoida ja tehdä asioita nopeasti.
– Eniten rakastan lajin dynaamisuutta, hän kiteyttää.
Ivanovic aloitti koripallon pelaamisen 15-vuotiaana eli varsin myöhäisellä iällä. Siitä huolimatta hänestä kehittyi erinomainen pelaaja, joka tahkosi 19 vuoden aikana Balkanin maiden sarjat lävitse. Kokemusta tuli Montenegron lisäksi Serbiasta, Romaniasta ja Bosniasta.
Kolmessa eri joukkueessa Ivanovic toimi uransa aikana kapteenina. Rooli on aina kunnioitusta herättävä huomionosoitus pelaajalle, ja valinnat kertovat Ivanovicin merkityksestä pelaamissaan joukkueissa.
– Valmentajat sekä seurat luottivat minuun. Mielestäni olin joukkueissa johtohahmo ja annoin esimerkin muille. Pelasin kovaa ja kannustin myös joukkuekavereitani harjoittelemaan ja pelaamaan kovemmin, hän pohtii.
Uransa loppuvaiheilla Ivanovic kärsi loukkaantumisista, mitkä osaltaan vaikuttivat peliuran loppumiseen vuonna 2016. Kaksi vuotta hän piti kokonaan taukoa lajista, kunnes ystävä kysyi häneltä kiinnostusta lähteä valmentamaan nuorten koripallokoulua.
– Yksi entinen valmentajani sai minut vakuutetuksi, että haluaisin olla ammattivalmentaja. Koripallokoulun lisäksi kesäisin olen valmentanut montenegrolaisia pelaaja yksilötasolla, Ivanovic kertoo.
Täysin uusi kokemus alkoi syksyllä, kun Ivanovicin ystävä soitti ja välitti Korihaiden päävalmentaja Darko Mihajlovicin terveiset, jos hän haluaisi tulla valmentamaan Uuteenkaupunkiin.
– Olin heti innoissani mahdollisuudesta, koska valmentaminen tällaisessa ympäristössä on minulle uutta. Jos joku olisi minulle kolme kuukautta sitten sanonut, että elän elämääni Suomessa, niin en olisi uskonut sitä, Ivanovic naurahtaa.
Vaikka kokemukset Suomessa ovat lyhyet, ei Ivanovic pidä suomalaisia mitenkään pidättäytyväisinä, mikä on yleinen stereotypia suomalaisista ulkomaalaisille. Suomi ja suomalaiset ei ole muutenkaan täysin vieraita.
– Lapsena katsoin paljon mäkihyppyä, ja suomalaiset hyppääjät jäivät mieleen. Lisäksi olen Mika Häkkisen ja Kimi Räikkösen suuri fani, hän paljastaa.
Uudessakaupungissa Ivanovic tykkää rauhallisuudesta, hyvästä ruoasta ja erityisesti Korihaiden joukkuehengestä. Kahden kuukauden ajan kaikki asiat ovat menneet hyvin.
– Jätkät ovat todellakin hienoja ihmisiä. He ovat epäitsekkäitä ja heidän kanssaan on ilo työskennellä, Ivanovic kehuu.
Tutustumista uuteen ympäristöön helpottaa myös mahdollisuus puhua koripallosta ja elämästä omalla äidinkielellään päävalmentaja Mihajlovicin sekä Bojan Sarcevicin kanssa.
– He ovat opettaneet minulle paljon käytännön asioita. Juttelemme paljon hallin ulkopuolella, joten onhan se aina helpompaa, kun voi keskustella äidinkielellään, Ivanovic myöntää.
Korihaiden tavoitteena on edetä keväällä pudotuspeleihin. Ivanovic uskoo tavoitteen toteutumiseen, mutta se vaatii jatkuvaa kehittymistä sekä myös hyvää tuuria.
Ensimmäisen kuukauden aikana Ivanovic on myös huomannut kaupungin koripallokulttuurin ja toivoo jatkossakin näkevän Pohitullin täysinäisenä.
– Toivon, että fanit saapuvat hallille kannustamaan meitä, koska se tuo aina upean tunteen valmentajille ja pelaajille, kun tunnelma hallissa on äänekäs, Ivanovic päättää.