Joka syksy tuhansia onnettomuuksia – marraskuu on pahin

0
Marraskuussa tapahtuu eniten hirvieläinkolareita.

Varsinais-Suomessa tapahtuu syksyisin satoja hirvieläinonnettomuuksia joka kuukausi. Onnettomuuksia sattuu erityisesti valkohäntäpeurojen ja yhä useammin metsäkauriiden kanssa. Yöpakkaset, liukkaat tiet ja pimeys lisäävät onnettomuusriskiä.

Erityisesti marraskuu on hirvieläinonnettomuuksien huippuaikaa. Viime vuonna hirvieläinonnettomuuksia tapahtui Varsinais-Suomessa loka-marraskuussa yli tuhat kappaletta, saman verran kuin edellisvuoden loka-marraskuussa.

Suurin osa Varsinais-Suomen onnettomuuksista sattuu valkohäntäpeurojen kanssa, mutta myös metsäkauriiden osuus onnettomuuksissa on kasvanut. Yhteensä viime vuonna ilmoitettiin yli 2 200 onnettomuutta valkohäntäpeurojen kanssa ja hieman alle 1 200 onnettomuutta metsäkauriiden kanssa Varsinais-Suomessa. Määrät ovat Varsinais-Suomessa kasvussa, vaikka koko maassa onnettomuuksien määrä on hieman vähentynyt.

– Varsinais-Suomessa sattuu Suomen maakunnista eniten hirvieläinonnettomuuksia, ja määrä on edelleen kasvussa. Valkohäntäpeurat ja kauriit liikkuvat juuri nyt aktiivisesti, joten matkoihin kannattaa varata enemmän aikaa ja ajaa maltillisemmin, muistuttaa Fennian ajoneuvo- ja omaisuusvakuutuspalveluista vastaava johtaja Mikko Pöyhönen.

Suomen kunnista Salossa sattui ylivoimaisesti eniten hirvieläinonnettomuuksia, viime vuonna 675 kappaletta. Uudenkaupungin alueelta hirvieläinonnettomuuksia kirjattiin 109.

Hirvieläinten vilkas liikehdintä syksyllä johtuu niiden siirtymisestä talvilaitumille, kiima-ajasta ja metsästyskaudesta. Hirvieläimet kulkevat usein samoja reittejä, ja monet näistä reiteistä kulkevat vilkkaiden teiden poikki.

Pöyhösen mukaan syksyisiin hirvieläinonnettomuuksiin vaikuttavat myös sää- ja keliolosuhteet. Tiet alkavat olla liukkaita ensin märistä lehdistä, sitten pakkasista, ja aamulla on töihin mentäessä vielä pimeää. Lisäksi ilta-aurinko häikäisee matalammalla jo iltapäivästä.

Vinkit: Näin vältät hirvieläinkolarit

Aja virkeänä ja terveenä, maltillisella nopeudella. Vältä huonoissa sääolosuhteissa ja pimeällä ajamista, jos mahdollista. Käytä turvavyötä ja keskity liikenteeseen. Hirvieläinonnettomuudet johtuvat usein siitä, että tilanteet tulevat yllättäen eikä kuljettaja ehdi reagoida ajoissa. Reaktionopeus huononee entisestään, jos ajaa väsyneenä tai liian kovaa tilannenopeutta.

Huomioi hirvistä ja kauriseläimistä varoittavat liikennemerkit. Niitä on laitettu sellaisiin paikkoihin, joissa usein sattuu onnettomuuksia. Todennäköisyys hirvieläimen kohtaamiseen hirvimerkkialueella on siis tavallista suurempi.

Erityisesti valkohäntäpeurat liikkuvat loppuvuodesta, mutta muutkin hirvieläimet liikkuvat paljon syksyllä.

Jos joudut itse tai huomaat toisen joutuneen onnettomuuteen hirvieläimen kanssa, varoita muuta liikennettä ja huolehdi loukkaantuneista. Soita hätänumeroon 112 ja anna riittävä paikkakuvaus.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän