Kontit kuntoon kaarassa – Jalkojenhoitoautoon pääsee asiakkaaksi joko lähetteellä tai itse maksaen

0
Lounais-Suomen diabetesyhdistyksen jalkojenhoitoauto vie palvelua eri puolille maakuntaa, kertovat diabeteshoitaja Marjo Grönfors ja jalkojenhoitaja Thanh Tran.

Tänä syksynä pitkin Varsinais-Suomen teitä on huristellut keltainen ambulanssia muistuttava auto, jonka sisälle kätkeytyy hyvin varusteltu jalkahoitola. Lounais-Suomen Diabetes ry on nimittäin aloittanut liikkuvan jalkojenhoitopalvelun.

– Jalkojenhoitoautomme kiertää kunnissa ja kaupungeissa, missä asiakkaita on ja mihin palvelua on pyydetty. Uudessakaupungissa käymme viikoittain, Laitilassa vähän harvemmin, kertoo yhdistyksen diabeteshoitaja ja diabetesaseman esihenkilö Marjo Grönfors .

Hän muistuttaa, että yhdistyksen toimistoon voi ilmoittaa, jos toivoo jalkojenhoitoautoa omalle paikkakunnalle, ja toimiston kautta voi myös varata ajan paikkakunnalle saapuvaan jalkojenhoitoautoon.

– Meillä on autossa ihan samantasoinen jalkojenhoitopalvelu kuin olisi hoitotiloissammekin, kertoo jalkojenhoitaja Thanh Tran .

Pääosin Tran on se, joka pyörille rakennettua jalkahoitolaa kuljettaa eri puolille maakuntaa.

Asiakkaat voivat käyttää jalkojenhoitoauton palveluja joko itse maksaen tai tätä edullisemmin lähetteen saatuaan.

– Lähetteen voi saada omalta terveysasemalta, yleensä joko lääkäriltä tai diabeteshoitajalta, Grönfors tietää.

– Autosta voi myös suoraan käydä kysäisemässä, josko olisi samalle päivällekin vapaita aikoja. Toisinaan meille tulee peruutuksia tai kaikki ajat eivät ole menneet, niin silloin voi saada nopeastikin ajan, Tran vinkkaa.

Nettiajanvarauskin on suunnitelmissa, mutta toistaiseksi aika jalkojenhoitoon varataan joko yhdistyksen toimistosta puhelimitse tai autosta paikan päältä.

Pyörillä liikkuva jalkojenhoitohuone on rakennettu ambulanssin rungosta.

– Tämä on ollut ihan yhdistyksen oma visio, vaikka myöhemmin meille selvisi, että vastaavankaltaisia autoja on ilmeisesti muuallakin. Ambulanssipohja toimii hyvin, sillä autossa on muun muassa hyvä eristys, ilmastointi, lämmitys ja hyvä valaistus sekä muita tarpeellisia toimintoja, Grönfors kertoo.

– Monia jalkojenhoitoon tulevia auto kiinnostaakin kovasti, jalkojenhoitaja Tran naurahtaa ja myöntää, että toimivia tiloja on kiva esitellä.

Diabetesyhdistys voitti Varsinais-Suomen hyvinvointialueen kilpailutuksen jalkojenhoitojen tarjoajana ja osa sopimusta on, että jalojenhoitopalvelua tarjotaan lähipalveluna eri paikkakunnilla.

– Tämä on laadukasta matalan kynnyksen palvelua, jota voimme tarjota siellä, missä asiakkaatkin ovat, Grönfors kuvaa.

Jalkojenhoitaja Thanh Tran kertoo, että palvelu on saanut asiakkailta hyvän vastaanoton.

– On oltu tyytyväisiä siihen, että palvelu tulee lähelle.

Jalkojenhoitoautosta apua saa monenlaisiin tilanteisiin, kuten kynsienleikkuuseen, haavaumien ja kovettumien hoitoon. Lisäsi saa omahoito-ohjeita jalkojenhoitoon sekä tietoa diabetekseen liittyen.

– Toivomme, että tämä uusi palvelu tavoittaa entistä paremmin ihmisiä ja erityisesti niitä, joiden on vaikea päästä jalkojenhoitajan vastaanotolle. Varsinais-Suomessakin on kuntia, joissa ei edes ole jalkojenhoitajaa, joten tällaisella palvelulle on kysyntää, kertoo Marjo Grönfors.

Autossa annettava jalkojenhoitopalvelu vastaa täysin vastaanotolla annettavaa jalkojenhoitajan palvelua.

– Kaikki välineet kulkevat mukana ja autossa on esimerkiksi käytössä lämmin vesi. Lisäksi auto on esteetön, eli hissin avulla saamme avustettua kyytiin pyörätuolia tai rollaattoria käyttävät, jalkojenhoitaja Tranh Tran kertoo.

Teksti ja kuvat: Solina Saarikoski

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän