Lauantai-ilta Pohitullissa oli kaikin puolin ikimuistoinen. Kauden ennätysyleisö (797) saapui kunnioittamaan paikalle tullutta vuoden 1990 mestarijoukkuetta sekä muistamaan uusikaupunkilaisen koripallon suurinta tekijää Heikki Walaa.
Kolmeen SM-pronssiin sekä Suomen mestaruuteen uusikaupunkilaiset johdattanut koripallolegenda sai ansaitsemansa kunnioituksen, kun Walan ”valmentajapaita” pystytettiin seinälle muiden ukilaislegendojen, Gerald Lee Seniorin ja Erkki Saariston, rinnalle. Juhlan huipensi Korihaiden voitto Kouvolan Kouvoista lukemin 88-76.
Mestaruusjoukkueesta paikalla oli lähes kaikki pelaajat. Lee Sr. ja Saaristo ovat tuttu näky Pohitullissa, mutta yleisö pääsi myös näkemään muun muassa yhden mestarijoukkueen tukipilareista Jari Raitasen.
– Tämä on ihan kuin kotiin tulisi! Just äsken keskusteltiin, että Suomen paras yleisö löytyi Kotkasta ja Uudestakaupungista, joten kiva olla täällä, Raitanen kertoi yleisölle.
Raitanen tunnettiin pelaajana kovana kaukoheittäjänä, jolla on edelleenkin hallussa Korihaiden seuraennätys onnistuneissa kaukoheitoissa yhdessä ottelussa (12). Hyviin heittoihin tarvitaan myös hyvät syötöt, mutta Raitanen ei välttämättä tarvinnut niitäkään.
– Erkki syötti mulle kauden aikana yhden kerran, ”Jerry” syötti kaksi kertaa, Nieminen (Petteri) yritti syöttää ja muut eivät pystyneet ollenkaan, niin silloin meillä oli todellakin hyviä syöttäjiä, Raitanen vitsaili muistelmissaan mestaruuskaudesta.

Kaukoheitoilla juuri Korihait sai otteluun terävän alun, kun Travis Jocelyn (21 pist/9 lev) upotti välittömästi kaksi kolmosta, joka löi ensitahdit haiden hurjalle avauskympille. Kotijoukkue upotti ensimmäiset kahdeksan pelitilanneheittoa sisään ja johti jo viiden minuutin pelin jälkeen 18 pisteellä (22-4) ja neljänneksen lopussa 23 pisteellä (33-10).
– Pelasimme neljä ensimmäistä puolustusta täydellisesti. Emme tehneet yhtään virhettä ja Korihait teki silti 11 pistettä siinä. Sellaista koripallo välillä on, Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen ihmetteli.
Korihait oli valmistautunut hyvin Kouvojen 1-3-1–paikkapuolustukseen, mutta toisella neljänneksellä Lehtonen vaihteli vieraiden puolustusmuotoja, joka hieman sekoitti Korihaiden pasmoja ja aiheutti turhia menetyksiä.
– Meille tuli myös pientä laiskuutta puolustuspäässä emmekä olleet tarpeeksi lähellä pelaajia, Korihaiden päävalmentaja Darko Mihajlovic huomautti.
Kolmannella kympillä Korihait pääsi taas karkaamaan Kouvoilta eron noustessa 20 pisteeseen. Viimeisellä neljänneksellä Kouvojen koko kentän paikkaprässi sai isäntien pelin seisahtamaan täysin ja vierailijat luikertelivat melkein iskuetäisyydelle vieden neljänneksen alun 0-10.
Silti Kouvojen heikko heittotarkkuus vesitti vakavammat ahdisteluyritykset, ja ottelun avaustahdit lyönyt Jocelyn päätti myös ottelun tehokkaasti.
– Alun johtoasema siivitti meitä läpi matsin. Kouvot sai hetkittäin oman vahvan vaiheensa, mutta me pysyimme tasaisena ja saimme pidettyä homman aisoissa, Jocelyn totesi.
Toisen peräkkäisen 20 pisteen ottelun pelanneen Jocelynin ohella pistehait olivat kotijoukkueelta Wesley Person (19) ja Mikael Aalto (16/6). Bojan Sarcevic (4) jakoi seitsemän koriin johtanutta syöttöä ja koko joukkue syötti 24 kertaa. Korihait on Korisliigan syöttötilaston kakkonen 19 syötön keskiarvolla.
Lehdistötilaisuudessa Jocelyn ja Mihajlovic kehuivat Pohitullin tunnelmaa sekä hienoa muistotapahtumaa. Oman sanansa totesi myös Korihaita kolmen ja puolen vuoden ajan valmentanut Lehtonen, jolla on kokemuksensa voitokkaasti pelaavasta haiparvesta.
– Kun tulin tänne, nousimme putoajan paikalta sarjan kärkiviisikkoon, joten olen kokenut tämän yleisön metelin. Silloin taisi olla vielä hieman enemmän yleisöäkin. Hallissa on vielä 200 vapaata paikkaa ja teillä on hyvä joukkue. Toivottavasti tulette katsomaan pelejä, Lehtonen ilmoitti.
Korihait jatkaa Korisliigassa sarjan kolmannella sijalla. Pohitullissa pelataan taas ensi lauantaina, kun sarjassa viimeisenä oleva Tampereen Pyrintö saapuu paikalle.

