Luulosairas on yksi maailman esitetyimpiä komediota. Molière osaa nauraa ihmisen typeryydelle ehkä paremmin kuin kukaan muu. Luulosairas jäi komedian mestarin viimeiseksi näytelmäksi, jossa hän irvailee ihmisen luulosairaudelle ja hänen sokeaan uskoonsa erilaisiin hoitoihin. Luvassa on hauskoja hahmoja, hienoja pukuja ja yllättäviä juonenkäänteitä.
Sattuu ja tapahtuu -näytelmä perustuu uusikaupunkilaisilta kerättyihin noloihin tilanteisiin. Esityksen sisältö on vielä auki ja tarinoita toivotaan vielä lisää. Tarinat voi kirjoittaa vaikka paperilapulle ja viedä teatterille postilaatikkoon. Kenenkään nimiä ei mainita ja tarinoita myös saatetaan muokata esitykseen sopivaan muotoon. Tärkeintä ei ole totuus, vaan hyvä tarina.
Syksyllä jatketaan farssimaisissa merkeissä. Syyskuussa ensi-iltaan tulee tämän syksyn hittikomedian Kuin tuhka tuuleen -näytelmän itsenäinen jatko-osa Lekaa ja leivoksia. Näytelmä sijoittuu samaan hautaustoimistoon ja meno on yhtä hulvatonta kuin aiemminkin.
Teatterin suosittujen musikaalien sarja saa jatkoa ensi vuoden marraskuussa Gösta Sundqvistin musiikkiin perustuvassa musikaalissa Teuvo ja paperitaivas. Musikaali sisältää kaikki Leevi and the Leavings hitit. Pääosassa on rallia harrastaja paperitehtaan työläinen Teuvo ja tehtaan uusi johtaja Laura-Jenna Jurvanen, jotka taistelevat tehtaan ja työpaikkojen puolesta.