Hyönteisten maailmassa on monimutkaisia saaliiden ja saalistajien verkostoja. Moni saalistaja pyydystää surutta itsensä kokoisia tai suurempiakin saaliseläimiä. Osa petohyönteisistä on itse lihansyöjiä. Joillain lajeilla vain toinen sukupuoli, usein naaras, saalistaa, toisen tyytyessä kasvisravintoon. On myös lajeja, jotka ovat petoja vain nuoruusvaiheessaan.
Loispistiäiset ovat hyönteisryhmä, johon kuuluu lajeja useista eri suvuista. Niitä yhdistävä tekijä on se, että suurin osa näiden lajien naaraista munii munansa toisten hyönteisten sisään. Kuoriutuessaan loispistiäisten toukat käyttävät isäntänsä ravinnokseen.
Mehiläishukka on nimensä mukaisesti erikoistunut loisimaan mehiläisissä. Erakkomainen laji viihtyy harvalukuisena Etelä-Suomessa. Lajin aikuiset syövät mettä ja siitepölyä, mutta naaraspuoliset mehiläishukat tietävät kovia aikoja mehiläisille.
Pariteltuaan naaraat alkavat rakentaa hiekkaiseen maastoon pesäkäytävää. Pieni hyönteinen voi kaivaa metrin mittaisen käytävän, josta voi haarautua jopa kolmisenkymmentä pesäkammiota. Jokaiseen pesäkammioon naaras saalistaa vähintään yhden mehiläisen.
Naaras pistää saalistaan halvaannuttavasti ja kantaa sitten puolustuskyvyttömän mehiläisen pesäkammioon. Sitten naaras munii halvaantuneeseen mehiläiseen munansa. Toukan kuoriutuessa se pääsee herkuttelemaan tuoreella lihalla, kun halvaantunut mehiläinen joutuu elävältä syödyksi.
Mehiläishukalla on monia keinoja varmistaa, että kehittyvät munat ovat turvassa maaperän homeilta ja sieniltä. Pyydystämiinsä mehiläisiin naaras pistää halvaannuttavien ainesosien lisäksi myös nestettä poistavia yhdisteitä. Näin ravinnoksi säilötyt mehiläiset kuivuvat, jolloin ne ovat huonompi kasvualusta mikrobeille.
Toinen pesäkammion olosuhteita parantava tekijä on mehiläishukan kanssa symbioosissa elävä Streptomyces-suvun sädesieni, jota naaras levittää pesäkammioon. Kuoriuduttuaan toukka saa symbioottisen sädesienen turvakseen. Kun se sitten koteloituu, huolehtii sädesieni osaltaan siitä, että muut homeet ja sienet pysyvät loitolla.
Kolmas mehiläishukan käyttämä suojakeino on, jos mahdollista, vielä mielikuvituksellisempi kuin muut. Sen munat erittävät suuria määriä typpikaasua.
Typpikaasu reagoi ilman hapen kanssa ja muuttuu typpidioksidiksi. Pesäkammion täyttyminen happamalla typpidioksidilla tekee sen useimmille mikrobeille epäsuotuisaksi kasvuympäristöksi.
Pienestä koostaan huolimatta mehiläishukka ja muut loispistiäiset ovat saalistamilleen hyönteisille säälimättömiä petoja. Ihmiset ovat luonnollisesti oppineet hyötymään myös loispistiäisistä, ja monia kasvintuholaisiin erikoistuneita pistiäislajeja käytetäänkin suojelemaan hyöty- ja koristekasvejamme.
Teksti: Lily Laine, kuva: Maija Karala