Porkkanasta pähkinä purtavaksi – Tuotekehityskilpailusta kaksipäiväiset videokuvaukset

0
Syötävän hyvää -hankkeessa on myös tuotekehityskilpailu, jonka eteneminen kuvataan verkossa esitettäväksi tv-ohjelmaksi. Ohjelman juontavat Granger Simmons ja Oliver Briny.

Pöydällä on kymmeniä kiloja hävikkiporkkanoita, jotka näyttävät täysin syömäkelpoisilta ja hyväkuntoisilta, mutta ne eivät ole täyttäneet kauppojen tarkkoja ulkonäkövaatimuksia. Porkkanat ovat päivän salainen ainesosa, koska ne on paljastettu parillekymmenelle opiskelijalle vasta hetki sitten.

Pian on alkamassa Syötävän hyvää -hankkeen kaksipäiväinen tuotekehityskilpailu, jonka avulla yritetään vähentää ruokahävikkiä. Ukipoliksen ja Turun ammattikorkeakoulun yhteishanke on alkanut pari vuotta sitten ja sen tarkoituksena on kartoittaa mahdollisuuksia ruokahävikin uudelleen hyödyntämisessä.

– Aiemmin hankkeessa kehitettiin uusia tuotteita hävikkiperunasta ja tänään teemana on porkkanat. Raaka-aineista kehitellään uusia tuotteita, joiden avulla tuodaan esille erilaisia ruokakulttuureita ja etnisiä makuja, hanketta vetävän Ukipoliksen projektikoordinaattori Granger Simmons kuvailee.

Tuotekehityskilpailuun haettiin intohimoisia ja luovia elintarvikealan opiskelijoita, jotka halusivat toiminnallaan vähentää ruokahävikkiä. Kilpailijoita valittiin mukaan parisenkymmentä ja heistä muodostettiin neljä viiden hengen joukkuetta. Haasteeksi heitetyt porkkanat tulevat paikallisilta maanviljelijöiltä Vihannes-Laitilan kautta.

– Kauttamme kulkee vuodessa 15 miljoonaa kiloa porkkanaa ja pari miljoonaa kiloa siitä menee hävikkiin, koska ne ovat väärän kokoisia tai muotoisia. Työmme liittyy tuorevihanneksiin, mutta olemme kaikkien isojen tukkuliikkeiden yhteistyökumppaneita, joten voimme tarvittaessa avata ovia tuotekehityskilpailun voittajille, Vihannes-Laitilan toimitusjohtaja Tomi Levonen kertoo.

– Jo kymmenen viime vuoden aikana hävikinkäsittely on kehittynyt, mutta siinä on yhä paljon työtä. Loistavaa, että hävikin vähentämiseksi tehdään töitä paikallisestikin, Vihannes-Laitilan hankepäällikkö Veijo Nummi lisää.

Porkkana-aiheinen tuotekehityskilpailu etenee siten, että tämän viikon tiistaina oli konseptien kehittelypäivä ja seuraavalla kuvauskerralla valmistetaan tuotteet. Kuvauspäivistä koostetaan television ruokaohjelmien tyylinen ja noin tunnin mittainen ohjelma, joka löytyy myöhemmin Youtubesta.

– Haluamme kehittää jotakin uutta kaikille tutusta raaka-aineesta. Hyödynnämme esimerkiksi oransseja, violetteja ja keltaisia porkkanoita, jotka kaikki maistuvat hieman erilaiselta, Simmons kertoo.

Simmons muistuttaa, ettei tuotekehityskilpailijoiden ideoinnilla ole rajoja, vaan ideat saavat lentää. Se, valmistuuko työpajoissa esimerkiksi porkkanasipsejä, uudenlaista porkkanapitoista energiajuomaa tai vaikkapa juuresaiheinen joulukalenteri, selviää myöhemmin.

– On tärkeää, että mukana on uutta ja nuorta porukkaa, jotka vievät ajatuksia kohti tulevaisuutta, kilpailun tuomaristossa istuva Levonen lisää.

Hankkeessa on Turun ammattikorkeakoulun ja Turun yliopiston elintarviketekniikan sekä ammattiopisto Novidan opiskelijoita. Viime vuonna hankkeessa innovoitiin uusia tuotteita Tuorekartano Oy:n hävikkiperunasta. Ohjeena oli, että tuotteessa oli oltava puolet hävikkiperunaa.

Perunasta syntyi 14 erilaista tuotetta. Näitä olivat muun muassa perunacurry, pottupulla, pottudippi ja kasvisrösti. Nämä opiskelijoiden kehittämät tuotteet eivät edenneet myyntiin asti, mutta Tuorekartano sai hyödyntää tuotteita haluamallaan tavalla. Opiskelijoiden pottureseptit koostetaan myös keittokirjaksi.

– Valtakunnallisella tasolla autamme yrityksiä löytämään ratkaisuja hävikin selättämiseksi. Ajan myötä voimme vähentää hävikkiruoan määrää ja levittää tietoisuutta myyntiin kelpaamattomien tuotteiden jatkokäytöstä. Jokainen voi omalla toiminnallaan vaikuttaa hävikin määrään ja jo yksi muutos voi tehdä ison vaikutuksen, Simmons lisää.

Syötävän hyvää -hanke jatkuu vielä tämän vuoden loppuun. Hankkeen rahoitus tulee Leader Ravakalta sekä Uudenkaupungin ja Laitilan kaupungeilta.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän