Puolikuntoisen haiparven perustaso riitti Pyrinnön voittamiseen – Kolhujen koettelema Joni Herrala osoitti arvonsa joukkueelle

0
Joni Herrala teki lauantaina Joni Herrala -asioita, vaikka pahoja kolhujakin tuli.

Flunssa-aalto tavoitti menneellä viikolla myös Korihait, jonka pelaajista osa ei kyennyt pahemmin harjoittelemaan ennen lauantain Pyrintö-kamppailua. Kotijoukkue pääsi kuitenkin täydellä, mutta selvästi puolikuntoisella, kokoonpanolla otteluun, jonka pelillisestä annista ei riitä paljoa muuta kerrottavaa kuin 84–74-kotivoitto.

Alkuviikolla sarjajumbo Pyrinnön päävalmentajaksi nostettiin viime kaudella haiparvea luotsannut Tero Vasell, joka ajan myötä saa varmasti tamperelaisten peliin sitä samaa periksiantamatonta taistelua puolustuspäässä, mitä Korihait esitti viime kaudella. Lauantaina Pyrinnön energisyys ei riittänyt koko matsin ajaksi.

– Jos meillä olisi mahdollisuus taistella voitosta Korihaita vastaan, niin tänään olisi se paikka ollut, kun kaveri on siipirikkoinen, Vasell tunnusti kuvastaen molempien joukkueiden nykytilaa.

Vierailijat saivat pidettyä ensimmäisen neljänneksen ajan selkeää kuskin paikkaa ottelusta. Pyrinnön Luther Muhammad (19 pist/4 lev) ja Mitchell Pelissier (17/5) upottivat kovia koreja läheltä ja kaukaa selvästi tarkemmin kuin mitä Pyrinnön koko kauden heittoprosentit olisivat antaneet odottaa.

Mitä pidemmälle ottelu eteni, sen paremmin Korihait alkoi siirtyä kuskin paikalle. Pyrintö ei antanut kuitenkaan hetkeäkään periksi. Hait uiskentelivat useasti muutaman korin etumatkalle, mutta Pyrintö onnistui kaventamaan peliä aina vain uudestaan.

Lopullinen irtiotto tapahtui viimeisellä kympillä, jonka ensimmäiset seitsemän minuuttia Korihait vei 10-2 nousten ratkaisevaan yli kymmenen pisteen johtoon.

Osan haipelureista ollessa puolikuntoisena muut pelaajat nousivat esiin. Erityisesti Wesley Person (20) Jalen Jackson (15) pitivät huolen hyökkäyspään tehoista. Siinä missä Vasell toivoi löytävänsä vaikeilla hetkillä jonkun, joka voisi ottaa joukkueen reppuselkään, Person ja Jackson ovat Korihaille juuri ne pelaajat. Kaksikon henkilökohtainen taitotaso riittää luomaan tyhjästä laadukkaita korintekotilanteita.

Ottelun parhaana pelaajana palkittiin kuitenkin ansaitusti Joni Herrala (5/4/3 riistoa), joka ei tilastoilla väläyttele, mutta tekee todella paljon voittavia suorituksia kentällä. Oli se sitten heittäytymistä pallon perään päätyrajalla tai kentän pinnassa.

Herralan taistelutahdon arvostusta lisäsi vielä se, että ensimmäisen neljänneksen lopussa takamies sai pahan kolhun sormeensa. Neljänneksen välissä sormi saatiin teipatuksi ja Herrala jatkoi pelaamista aivan normaalisti.

– Väitän, että perustasomme on tällä hetkellä niin korkea, että pystymme sen ansiosta pelaamaan hyvin, vaikka olosuhteet eivät olisikaan kohdallaan, Herrala kommentoi.

Seitsemännellä voitolla Korihait nousi Korisliigan jaetulle kakkospaikalle BC Nokian kanssa. Voitto piti myös Korihaiden haaveet Suomen Cupin finaaliturnauspaikasta elossa. Ottelut jatkuvat ensi viikolla kahdella vierasottelulla, kun tiistaina haiparvi matkustaa kärkijoukkue Seagullsin vieraaksi Helsinkiin ja lauantaina Kauhajoelle.