Pyhäinpäivää vietettiin harmaan syksyisessä säässä. Viileää iltapäivää lämmitti Uudenkaupungin hautausmaan siunauskappelissa tarjottu kuuma glögi ja kynttilämeri.
– Parikymmentä on käynyt tähän mennessä, kertoo diakonissa Maarit Eresmaa kello neljän aikoihin. Ihmisiä näkyy saapuvan paikalle yhä enemmän.
Siunauskappelissa on joskus aiemminkin järjestetty pienimuotoista ohjelmaa pyhäinpäivän kunniaksi, mutta edellisestä kerrasta on aikaa.
– Vuosia on väliä siitä, syyskuussa ennen koronaa, toteaa Eresmaa.
Glögitarjoilun lisäksi kappelissa voi halutessaan sytyttää kynttilän.
– Kynttilä symboloi valoa, ja valo taas toivoa siitä, että Taivaan isä kantaa surussa sanansa mukaan: ”Minä olen maailman valo, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” Siihen saamme turvata, kertoo Eresmaa.
– Pyhäinpäivänä muistellaan läheisiä, mutta myös kirkon esi-isiä, hän mainitsee.
Paikalle saapuivat myös Eresmaan lapsenlapset Eino ja Hilma Eresmaa . Heidän pyhäinpäivän perinteisiin kuuluu haudalla ja kirkossa käynti, kynttilöiden poltto ja läheisten kanssa ruokailu.
Monelle läheisten haudalla vierailu ja heidän muistelemisensa on pyhäinpäivän perinne. Hautuumaalle saapuukin hiljaisia ihmisiä tasaisena virtana. Kynttilöitä syttyy joka puolella. Osa on tullut paikalle läheistensä kanssa, osa yksin hiljentymään hautojen ympärille.
– Aina suru ei ole suru, vaan jatkuva rakkaus läheistä kohtaan, Eresmaa toteaa ja pohtii, kuinka suhde läheiseen jatkuu vielä kuoleman jälkeen.
Eresmaa kertoo myös seurakunnan sururyhmästä, joka alkaa tämän viikon torstaina.
– Se on kaikille, jotka ovat menettäneet jonkun läheisen, hän toteaa.
Patrick Paldanius
