”Pyydetään ja annetaan anteeksi” – Empatiakiertueella Kalannin koululaiset harjoittelivat hyviä tapoja

0
Iisa Hyytiä ja Wilhelmiina Isotalo saivat lopuksi itsekin värittää lohikäärmeitä.

Kalannin koululla harjoiteltiin torstaina kohteliaisuuksia ja hyviä tapoja. Kiusaamisen vastaisen työn koordinaattori Laura Kairittu kertoo, että empatiakiertue on osa kaupungin hyvinvointityön vuosittaista teemaa.

– Empatia on marraskuun teemana ja päätimme tehdä alakoululaisille empatiakiertueen, Kairittu kertoo.

Tehtäväpisteiden vetäjien joukossa oli 3.–6.-luokkalaisia ja kaikki noin 240 alakoululaista kiersivät rasteja.

– He saavat kiertää ympäri parakkeja ja tehdä tehtäviä.

Kairittu ja yhteisöllisen hyvinvointityön kuraattori Jenni Hannula varmistivat lopussa, että kaikki pääsevät maaliin.

Monella rastilla seikkaili tavalla tai toisella mukana Hehku-lohikäärme, joka on Hehkuva koulu -ajatuksen maskotti.

– Erilaisuus on rikkaus, Kairittu kuvailee esimerkiksi piirustustehtävän ideaa, jossa sai värittää lohikäärmeen haluamillaan väreillä.

Iisa Hyytiä ja Wilhelmiina Isotalo 4B-luokalta ehdottivat, että lopuksi paperi menee opettajien huoneeseen, jossa opettajat voivat värittää viimeiset lohikäärmeet.

Joidenkin värit yllättivät tytöt.

– Olin ajatellut, että joku värittää vaikka pinkillä, mutta hän ottikin sinisen värin, Wilhelmiina antaa esimerkiksi.

Tytöt saivat teroittaa värejä monta kertaa päivän aikana.

– Värejä käytettiin paljon, Iisa iloitsee.

Veera Niemi oli kaverinsa kanssa pitämässä tehtävää, jossa sai laittaa seinälle ystävällisiä sanoja ja huomioita.

– Keksittiin paljon erilaisia sanoja, Veera sanoo kuvailevista ja ystävällisistä sanoista.

Juuso Hola ja Juuso Lind pitivät tietovisaa.

– Oli helppoja ainakin mun mielestä, toinen Juusoista toteaa.

Ainoa harmi oli, että eteisessä oli lämmin puhallus päällä ja pojilla alkoi olla kuuma.

3B-luokkalaisten Jooa Heinon ja Jenna Tuuna-Väiskän pisteellä sai äänestää, mikä on paras tapa välttää riitoja.

– Ainakin tämä, että keskustellaan asiasta yhdessä siten, että jokainen saa sanoa oman mielipiteensä, Jooa järkeilee.

Jennan mielestä kaikki keinot ovat hyviä, mutta yksi asia on aina hyvä muistaa.

– Pyydetään anteeksi ja annetaan anteeksi on tosi hyvä keino, Jenna tietää.

4A-luokan Säde Pirppu ja Onni Salonen käsittelivät empatiakortien avulla tilanteita, joissa muistetaan olla kohteliaita.

– Jos tulee uusi oppilas luokkaan, niin pyydetään mukaan leikkimään, Onni sanoo.

Onni kävi koulua välillä toisella paikkakunnalla, mutta he muuttivat takaisin Kalantiin.

– Minut otettiin tosi hyvin takaisin, Onni iloitsee.

Myös Säde muistaa tilanteen, kun luokalle on tullut uusi oppilas. Hän keksi myös tilanteen, jossa muita oppilaita voidaan auttaa.

– Jos ruokalassa juotavaa läikkyy, voi auttaa siivoamaan.

Enni Rantanen ja Enni Vehniäinen huolehtivat ruletin pyörittämisestä. Toiselta rastilta Jiri Juurikka pyöräytti rulettia ja sai tehtäväkseen sanoa jotain hyvää omasta luokastaan.

– Hauska, kuvailee Jiri hetken mietittyään.

Hänen omalla pisteellään sai kiinnittää sanoja Unelmien puuhun. Jiri haaveilee isona omasta autosta. Monelle muullakin näytti olevan isoja tulevaisuuden unelmia, kuten jääkiekkoura tai paljon rahaa, mutta ihan pienetkin haaveet pääsivät puun oksille.

Riina Korven ja Odessa Mobergin tehtävässä mietittiin rauhoittumiskeinoja.

– Mulla on ainakin maalaaminen, Riina pohtii.

Moni oli valinnut keinokseen rauhoittua kuulokkeiden käytön.

Yläkoululaiset eivät osallistuneet päivään suoraan, mutta täysin toimettomaksi hekään eivät jääneet.

– Yläkoululaiset askartelivat valtavan Hehku-piirroksen, ja alakoululaiset kirjoittivat hurjan määrän tsemppiviestejä. Niitä sai napata mukaan matkalla ruokalaan, Kairittu kertoo.

Kaikesta päivän aikana tehdystä koostetaan vielä tilataideteos, joka tuo iloa marraskuun harmauteen.

 

edit. korjattu nimivirhe. Jennan sukunimi on Tuuna-Väiskä, ei Tuuna-Vänskä, kuten jutussa alun perin luki.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän