Sakunkulman kutsuliikennettä ei saa lopettaa

0

Sakunkulman kutsuliikenne aiotaan lopettaa, näin olen ymmärtänyt. Ihmettelen vain, että miten jatkossa sitten pääsee kauppaan. Minulla ei ole autoa, enkä pyörällä pysty liikkumaan. Kaupasta tulee aina peräkärryllinen tavaraa ja vielä yksi ylimääräinen kassi.

Sakunkulman kutsuliikenne on ollut monipuolista palvelua. Sillä on päässyt kauppaan, apteekkiin, lääkäriin, laboratorioon, hammaslääkäriin ja Sakunkulman kerhoon. Kerran viikossa olen käyttänyt kuljetusta. Olen ollut erittäin tyytyväinen kutsuliikenteeseen. Pekka on hakenut kyytiin ja tuonut takaisin kotiin ja katsonut vielä perään, että varmasti pääsen sisälle asti. Kun on aivoverenkiertohäiriöitä, voi yhtäkkiä tulla huono olo, eikä sanottuakaan saa.

Jos nyt pitäisi meikäläisen lähteä jonnekin pysäkille, niin eihän se onnistu, kun liikkuminen on hankalaa. Tai jos pitäisi käyttää tavallista taksia, niin se maksaa äkkiä yli 20 euroa. Ei pienellä eläkkeellä siihen ole varaa.

Huolestunut mummeli