
Salibandyn naisten MM-kisat pelataan joulukuussa Singaporessa. Suomi lähtee kirkastamaan kahden vuoden takaista hopeaansa 20 naisen voimin.
Mukana on kolmansissa MM-kisoissaan Kalannin Pallo -65:n kasvatti Sofia Leino . Turun Palloseurassa pelaava Leino on pelannut urallaan 39 maaottelua, joissa on tehnyt 14 maalia ja syöttänyt yhdeksän osumaa.
Leino oli sivussa F-Liigan kauden ensimmäisistä peleistä, mutta on päässyt hyvään vauhtiin viime aikoina. Neljässä ottelussa hän on tehnyt neljä maalia ja syöttänyt yhden. Kaksi edellistä Suomen mestaruutta voittanut TPS johtaa liigaa.
Singapore emännöi MM-kisoja toista kertaa. Eurooppalaisten hallitseman lajin kisoja on pelattu aiemmin aasialaisessa kaupunkivaltiossa vuonna 2005.
Ruotsi on voittanut mestaruuden kymmenen kertaa, joista kahdeksan kertaa on tullut peräkkäin. Suomi voitti vuosina 1999 ja 2001 ja Sveitsi oli paras vuoden 2005 kisoissa.
Suomen joukkue matkustaa Singaporeen 25. marraskuuta. Kisat alkavat 2.12. ja huipentuvat finaaliin 10.12.
Suomen kanssa samassa alkulohkossa pelaavat Latvia, Sveitsi ja Norja.
Heippa,
Tps:n naisten joukkue johtaa sarjaa, eivät ole kuudensia. Sekaannus varmaan siitä että miehet ovat tällä hetkellä sijalla 6.
terveisin Eeva