Talousarvion laatimista on vaikeuttanut Uudenkaupungin tilanne. Kaupunki on aloittanut yt-neuvottelut henkilöstönsä kanssa ja ne päättyvät vasta 4.12. Kaupunginhallitus käsittelee neuvottelutulosta 11.12. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Raimo Löfstedt on kutsumassa koolle myös iltakoulua, jossa puidaan talouden sopeuttamisohjelmaa. Valtuusto joutuukin hyväksymään ”välibudjetin”, johon todennäköisesti tulee muutoksia jo ensi vuoden alkupuolella. Vielä vaikeampi on ollut hahmotella vuosien 2024–2026 taloussuunnitelmaa.
Talouden näkymät ovat kaikin puolin sumuiset. Epävarmuustekijöitä on nyt paljon. Kaupungin on vaikea ennustaa verotulojen kehitystä ja yhteisöverotuottoa, kun kaupungin suurin työpaikka, autotehdas, käynnisti jälleen muutosneuvottelut.
Varhan ratkaisutkin ovat vielä auki. Hyvinvointialueen ratkaisut vaikuttavat siihen, mitä tiloja Varha jatkossa vuokraa kaupungilta.Sitten on vielä se juoksuhiekka: valtionvarainministeriön valtionosuussähläily. Ministeriö ilmoitti viikko sitten yllättäen leikkaavansa kuntien valtionosuuksia ensi vuonna 415 miljoonalla eurolla. Ilmoitus oli shokki kuntakentälle, sillä kunnat olivat jo päättäneet veroprosenteistaan.
Sähläily jatkui tällä viikolla, kun valtiovarainministeriö tiedotti keskiviikkona siirtävänsä uudet valtionosuusleikkaukset vuosille 2025–2027 ja valtiovarainministeri Riikka Purra lupaili, että leikkaukset kompensoidaan kunnille (TS 22.11.).
Mikään muu ei ole varmaa kuin epävarmuus.
Teija Uitto