Monilla arki on niin kiireistä, että surullekaan ei tahdo löytyä aikaa, eikä sopivaa ajankohtaa. Kun läheinen nukkuu pois, me hoidamme siihen liittyvät velvollisuudet, arjen rutiinit ja yritämme jatkaa elämää kuin mikään ei olisi muuttunut. Jokin sisällämme on kuitenkin särkynyt, eikä se korjaannu niin nopeasti kuin arkirytmimme vaatii.
Vielä 1900-luvun alkupuolella naiset pukeutuivat suruaikana mustaan. Se oli viesti ympäristölle ja antoi leskelle luvan suruun.
Tällaista tilaa surulle ei enää löydy. Työntekijällä on oikeus työstä poissaoloon läheisen hautajaisten vuoksi, mutta varsinaista suruaikaa työelämä ei tunne, vaan surevan on haettava sairauslomaa voidakseen jäädä töistä pois. Tähän toivoisi muutosta niin, että työntekijä voisi läheisen kuoleman jälkeen jäädä omalla ilmoituksella esimerkiksi viikoksi pois työstä.
Moni pyrkii palaamaan työelämään nopeasti. Se voi helpottaa surun kokemusta, mutta voi myös johtaa siihen, ettei ihminen kohtaa menetystään.
Pyhäinpäivä antaa meille kaikille luvan ja tilaa käsitellä surua. Vaikka menetyksestä olisi jo pitkäkin aika, läheisen muistelu tekee hyvää. Elämä tuntuu arvokkaammalta, kun pysähdymme käsittelemään kuolemaa.
Uudessakaupungissa hautausmaan kappeli on avoinna pyhäinpäivänä. Paikalla on myös diakoni, jonka kanssa voi keskustella. Seurakunnalta tällainen järjestely on hieno ele surevia kohtaan. Sureva tarvitsee hetkiä ja paikkoja, joissa voi turvallisesti kohdata suruun liittyvät erilaiset tunteet.
Mielenterveyden ammattilaisten mukaan suru voi kroonistua, jos sitä ei käsitellä. Tällöin elämä on jatkuvaa huolta. Siksi sureminen on tärkeää. Pyhäinpäivänä näiden tunteiden äärelle voi rauhassa hiljentyä.
Teija Uitto