Tapahtumat tutkitusti tärkeitä

0

Uudessakaupungissa pyörivät erilaisia spekulaatioita siitä, mistä kaupunki voisi säästää. Keskustelut liittyvät talouden sopeuttamisohjelman valmisteluun.

Yhdeksi säästökohteeksi on väläytetty kaupungin järjestämiä tapahtumia. Osa päättäjistä on heitellyt sellaisia kommentteja kuin että voihan niitä tapahtumia järjestää talkoillakin ja yrittäjät yhdessä. Onhan meillä tästä muutama hyvä esimerkkikin. Uudenkaupungin Vanhat Talot ry järjestää joka toinen vuosi Vanhat talot -tapahtuman. Tapahtuma tunnetaan laajalti ja Uudenkaupungin kauniita puutaloja tullaan katsomaan pitkienkin matkojen päästä.

Kesän avaustapahtuma, Merefesti, on yrittäjien yhdessä järjestämä. Minifarmin ja kukkamessut järjestää yksi yrittäjäpari, ja yksi matkailuyrittäjä pyörittää Pakkahuoneella ja Santtiorannan leirintäalueella kesän mittaan useita tapahtumia.

Silti voi miettiä, minkälainen kaupunki olisi ilman kaupungin omaa tapahtumatuotantoa. Esimerkiksi tänä vuonna kaupunki järjestää kaikkiaan 25 tapahtumaa. Näitä ovat venetsialaiset, Tul toril-tapahtumat, Toimintatorstait, kevät- ja syysmarkkinat, Hehku-karnevaali ja joulunavaus. Mistä löytyisi se talkooväki, joka nämä kaikki järjestäisi? Vai annettaisiinko kaupungin keskustan hiljentyä?

Tapahtumilla on iso merkitys keskustan elävöittämisessä. Ne tuovat paikalle merkittävän määrän kävijöitä, paitsi itse tapahtumaan myös syömään ja ostoksille.

Suuret kaupungit kokevat tapahtumat niin tärkeiksi, että niiden vaikuttavuutta tutkitaan jo hyvinkin tarkkaan. Esimerkiksi Helsingissä tehtiin viime kesänä datatutkimus, jossa selvitettiin, miten erilaisten tapahtumien taloudellista vaikuttavuutta voisi vielä kasvattaa. Kuten yrittäjä Marika Nyyssönen jutussamme toteaa, erilaiset tapahtumat tuovat erilaisia kävijöitä, siksi kaupungissa on oltava monenlaisia tapahtumia.

Business Finland on todennut, että tapahtumat luovat mahdollisuuksia niin paikalliseen, alueelliseen kuin kansainväliseen kasvuun.

Teija Uitto

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän