Tilanne määrää ajonopeuden, ei auton tehot

0
Pimenevät päivät ovat yksi haaste kuljettajille.

–Riippumatta siitä, missä ajaa, on sopivan tilannenopeuden mietintään käytettävä hoksottimia. Kukaan ei ole liikenteessä yksin, vaan myös muiden kuljettajien toiminta vaikuttaa. Jos esimerkiksi tuntuu siltä, että pitäisi lähteä jatkuvasti ohituksiin, kannattaa ensimmäisenä tarkistaa oman nopeusmittarin lukema, toteaa tieturvallisuuden johtava asiantuntija Noora Airaksinen Väylävirastosta.

Nopeusrajoitus on nimensä mukaisesti suurin sallittu ajonopeus, ei tavoitenopeus. On monia syitä, miksi oikea tilannenopeus on usein suurinta sallittua alempi. Näihin kuuluvat sekä ulkoiset olosuhteet että kuljettajan tai ajoneuvon omat rajoitteet: esimerkiksi tien kunto, keli, näkyvyys, ajoneuvon kuormitus ja kuorman laatu, liikenneolosuhteet sekä kuskin vireystila ja ajoneuvon kunto.

Syksyllä ja talvella kuljettajia haastaa muun muassa pimeys, joka on selkeä syy alentaa nopeutta. Ylipäätään nopeus on pidettävä sellaisena, että kuljettaja säilyttää ajoneuvon hallinnan ja saa sen pysäytettyä tarvittaessa kehnoissakin kelioloissa.

Tiekohtainen nopeusrajoitus osoitetaan aina erikseen liikennemerkillä. Tällöin asiantuntijat ovat arvioineet, että kyseinen nopeus on tielle vielä turvallinen hyvissä olosuhteissa. Kaikilla muilla teillä on voimassa yleisrajoitus – taajamassa 50 km/h ja taajaman ulkopuolella 80 km/h.

Yleisnopeusrajoitusta ei useimmiten osoiteta erikseen liikennemerkillä, vaan maanteillä se alkaa esimerkiksi taajama päättyy -liikennemerkistä silloin, kun sen jälkeen ei osoiteta liikennemerkillä muuta nopeusrajoitusta.

– Yleisrajoitus ei missään nimessä ole tavoitenopeus, sillä esimerkiksi tien kunto tai liikenneympäristö ei välttämättä ole kahdeksankympin kunnossa hyvissäkään keliolosuhteissa. Siksi oikeaa tilannenopeutta on syytä miettiä näillä teillä erityisen tarkasti, muistuttaa tieliikenteen ohjauksen asiantuntija Tuomas Österman Väylävirastosta.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän