Isovanhempien haudoille vietiin kantajan sormia sietämättömästi pistellyt katajaseppele, sekä hautakynttilä, jonka sytyttämisestä saatiin usein aikaan pienimuotoinen perheriita. Joko tulitikut olivat kotona tai loppuivat kesken ja kynttiläkin sammui noin sata kertaa. Lisäksi marraskuisella hautausmaalla oli aina myös sietämättömän kylmä. Joko tuuli tai satoi, yleensä kai molempia, ja ilma oli raskaan harmaa. En muista, että pyhäinpäivän hautausmaareissuja olisi koskaan tehty leppoisassa, aurinkoisessa syyssäässä.
Muistikuvissani myös päivän ohjelmatarjonta televisiossa oli samaa synkistelyä. Enkä ihan niin väärässä olekaan. Toki toiselta kanavalta tuli jalkapallomatsi Englannista ja toiselta Lauantaitanssit, kuten aina, mutta niiden jälkeen tv-katsojan iltaa ilostutti pikkulintujen verkkopyyntiä Italiassa käsitellyt ohjelma sekä dokumentti aivoleikkauksesta. Näin siis vuonna 1974.
Ymmärsin kuitenkin olla nurisematta, sillä vanhemmilleni pyhäinpäivän vietto oli tärkeä traditio.
Päivällä on pitkä kristillinen perinne. Katollisen kirkon piirissä on vietetty 1. marraskuuta kaikkien pyhien päivää ja 2. marraskuuta kaikkien uskovien vainajien muistopäivää jo keskiajalta lähtien. Suomessakin pyhäinmiestenpäivää vietettiin marraskuun ensimmäisenä päivä aina vuoteen 1955 asti. Tuolloin päivä siirrettiin vietettäväksi aina lauantaille.
Suomessa pyhäinpäivä on yleinen vainajien muistopäivä. Perheeni tavoin monet muutkin vievät kynttilöitä tai kukkia läheistensä haudoille kuolleen henkilön muistoksi. Tämä tapa yleistyi Suomessa toisen maailmansodan jälkeen.
1980-luvulla otettiin seurakunnissa yleisesti käyttöön tapa lukea ääneen kaikkien vuoden aikana kuolleiden seurakuntalaisten nimet pyhäinpäivän hartauden yhteydessä. Jokaisen vainajan muistoksi saatetaan myös sytyttää kynttilä.
Suomalaisessa kansanperinteessä on ollut vakaa uskomus siihen, että pyhäinpäivän aattoyönä vainajat ovat liikkeellä sankoin joukoin. Näitä ”pyhiä miehiä” varten lämmitettiin sauna ja katettiin pöytä koreaksi. Uskottiin, että hyvin kohdeltuina vainajat toivat taloon hyvän karjaonnen seuraavaksi vuodeksi.
Vainajien kestitseminen ei kuitenkaan ole vain suomalaisten oma keksintö. Esimerkiksi meidän pyhäinpäivää vastaavana aikana Meksikossa, Keski-Amerikassa ja osassa Etelä-Amerikkaa vietetään Kuolleiden päivä -nimeä kantavaa juhlaa. Ja myös tämän juhlan perinteisiin kuuluu vainajille kotiin järjestetty ruokatarjoilu.
Näin vanhempana sitä on ymmärtänyt, ettei kaikkien juhlien tai juhlapyhien tarvitse olla hauskoja. Sitä paitsi joskus pieni tylsyys tekee ihan hyvää. Vainajien muistopäivänä annan nyt oman hiljaisen kiitokseni menneille sukupolville.
Maija Ala-Jääski
toimittaja