Koko kaupungin yhteinen joulunodotus alkaa marraskuun viimeisenä sunnuntaina 26.11. Joulunavaustapahtumassa on ohjelmaa kaikenikäisille perinteitä kunnioittaen. Nauttimaan pääsee tuikkivasta joulutunnelmasta, musiikkiesityksistä, joululahjaideoista, höyryävästä glögistä ja tunnelmallisesta Rauhanpuiston Joulumaasta.
Torilla on jälleen wanhanajan markkinakojuja ja myös paikalliset putiikit ovat sonnustautuneet jouluasuihinsa.
Rauhanpuisto virittäytyy jouluiseen, satumaiseen tunnelmaan. Joulupukki on puiston Joulumaassa pikku mökissään vastaanottamassa lapsia sekä lasten kirjeitä ja piirustuksia. Muori ja tontutkin häärivät Rauhanpuistossa joulupukin apuna. Joulumaassa jaetaan myös heijastimia tuomaan turvallisuutta pienille kulkijoille ja vähän isommillekin. Wasaborgin talli järjestää myös perinteiseen tapaan talutusratsastusta lapsille.
Rauhanpuistossa on myös herkkuja myynnissä, voi nauttia vaikkapa munkeista, peurakäristyksestä tai savustetusta lohesta.
Wahlbergin museoon pääsee joulunavauspäivänä maksutta. Museossa voi tutustua porvarisperheen jouluperinteisiin 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Myös kierrätyskeskus museon naapurissa on avoinna.
Torilava tarjoilee asukkaille ja vierailijoille ohjelmaa tasatunnein. Puolenpäivän aikaan perheen pienimmät saavat nauttia Joulumuorin satuhetkestä ja Musiikkituvan joulumuskarista. Tangofinalisti Ville-Markus Vesterinen ja Vakka-opiston Gospelkuoro ilahduttavat joulunavausväkeä jouluisella musiikilla ennen joulukadun avajaisia.
Nuorisovaltuuston edustajat Emil Haijanen ja Helmi Rantanen julistavat pikkujoulurauhan kaupunkiimme. Uusi asukkaamme Tiina Hero avaa virallisesti joulukadun ja palkitut jouluvalomme syttyvät illan hämärtyessä. Kaikkien kuntalaisten yhteinen lyhtykulkue ilahduttaa heti valojen syttymisen jälkeen Alisellakadulla ja päivä huipentuu taianomaiseen lavaesitykseen kauppatorilla, kun upea Valosirkus Spektri loistaa kirkkaana kaikissa sateenkaaren väreissä.
Kaupunkilaiset haastetaan lyhtykulkueeseen
Kaupunki haastaa uusikaupunkilaiset mukaan lyhtykulkueeseen, joka lähtee Sepänkadulta kello 16 ja päättyy Rauhankadulle. Kokoontuminen on Liljalaaksonkadun ja Sepänkadun välisellä katuosuudella kello 15.45. Toiveena on, että lyhdyissä käytetään led-kynttilöitä.
Kulkueen aikana ei jaeta makeisia turvallisuussyistä. Makeis- ja heijastinjako ovat joulupukin mökissä Rauhanpuiston Joulumaassa. Kaupunki noudattaa makeisjaossa kaupungin ravitsemussuunnitelmaa.