Valmet Automotive rakensi virtuaalimaailman autotehtaaseen

0
Innovaatiokeskuksessa voidaan esimerkiksi kehittää hitsaustaitoja vr-lasien kanssa.

Valmet Automotiven ja Telian pilottihankkeessa on kokeiltu teknologiaa, joka mahdollistaa asiantuntijoiden reaaliaikaisen yhteistyön, vaikka he olisivat eri puolilla maailmaa. Palvelurobotti on rakentanut Uudenkaupungin autotehtaan innovaatiokeskuksesta virtuaalimaailman, jossa liikutaan VR-lasien avulla.

Autotehtaalla on pilotoitu uudenlaista robottiteknologiaa. Palvelurobotti on tehnyt lidar-skannauksen tehtaan innovaatiokeskuksesta, jossa kehitetään ratkaisuja autotehtaan tarpeisiin.

Palvelurobotti liikkui Valmet Automotiven innovaatiokeskuksen noin 70-neliöisessä hitsausrobottisolussa, skannasi alueen ja kokosi näkemästään virtuaalimaailman. Virtuaalimaailmassa voi liikkua VR-lasit päässä tai näkymää seurataan koneen näytöltä. Kävijä näkee muut virtuaalimaailmaan tulleet ihmiset hahmoina, joiden kanssa voi keskustella.

Valmet Automotivella nähdään uuden teknologian tarjoavan runsaasti mahdollisuuksia.

– Valmet Automotivea kiinnostavat etenkin paikkariippumaton työ ja mahdollisuus entistä joustavampaan toimintaan. Teollinen metaversumi avaa uusia mahdollisuuksia suunnittelu-, huolto- ja korjaustöihin sekä koulutuksiin etäyhteyksillä – mistä päin maailmaa tahansa, sanoo Valmet Automotiven strategiajohtaja Antti Havola .

Virtuaalimaailman arvioidaan muuttavan teollisuuden työtapoja suuresti ja nopeasti. Se avaa myös uusia mahdollisuuksia kokeilujen tekemiseen. Suunnittelu helpottuu, kun esimerkiksi koneen osia voi sovittaa paikoilleen ja kokeilla ensin virtuaalisesti.

– Valmet Automotivella tehtävää robottikokeilua voi pitää maailmanlaajuisesti uraauurtavana. Vastaavaa vuorovaikutteista kokonaisuutta ei ole toteutettu aiemmin missään, sanoo Telian liiketoiminnan kehitysjohtaja Marko Lepola .

Valmet Automotiven Havola uskoo, että siirtyminen virtuaalimaailman testausvaiheesta käytäntöön tapahtuu parissa vuodessa.

– Seuraava askel on asiakasprojektin vieminen virtuaalimaailmaan eli metaversumiin. Valmet Automotive aikoo olla tämän teknologiakehityksen eturintamassa, toteaa Havola.

Kerroimme Valmet Automotiven innovaatiokeskuksen avaamisesta tarkemmin tässä jutussa.