Vanhustenhuolto kriisissä

0

Vanhustenhuolto sote-alueilla tuntuu olevan valitettavan suuressa mullistuksessa ympäri Suomen, niin myös meillä. Hallintoa, säädöksiä ja tavoitteita on uusittu. Toistuvat uutiset kertovat yksiköiden äkillisistä lakkauttamisista, pitkistä välimatkoista ja kasvavista jonoista tarvittavaan hoitoon.

Näin suuret yhtäkkiset muutokset ovat vanhuksille raskaita ja herättävät kohtuutonta pelkoa omasta tulevaisuudesta – löytyykö apua mistään kohtuullisessa ajassa sitten, kun sitä tarvitaan? Ihmetyttää myös, miten rahat riittivät vielä vuosi sitten kohtuullisesti toimiviin palveluihin, joita nyt rahan puutteessa supistetaan paniikinomaisesti.

Seurauksiltaan laajenevia ongelmatilanteita, jotka huolestuttavat vanhuksia ja heidän omaisiaan on tullut vastaan myös Uudessakaupungissa. Moninkertaistunut hallinnollinen rakenne vie sekä rahat että päätöksenteon mahdollisuudet kauas yksittäisen työntekijän ulottuvilta silloin, kun tarvittaisiin mahdollisuutta soveltaa ohjeita, jotka on laadittu tavoitteena järjestää tasavertaiset palvelut kaikille.

Päätösten tietynlainen kasvottomuus herättää sekä avuttomuuden tunnetta että ärtymystä. Vanhuksetkaan eivät ole yhtenäinen ryhmä, vaan uudet yhtenäistämisohjeet voivat sattua hyvin eri tavoin 70-vuotiaaseen tai lähes 100-vuotiaaseen.

Räikeimmillään se on ilmennyt 98-vuotiaan äskettäin leskeksi jääneen, ympärivuorokautiseen palveluasumiseen juuri kotiutuneen vanhuksen kohdalla. Puolison kuoltua hän ei enää saisikaan jatkaa kyseistä asumistaan, vaikka entinen koti on jo purettu ja luovutettu, eikä muuta paikkaa ole tiedossa – syynä ikään kuin yllättäen liian hyväksi havaittu kunto.

Hyvin iäkkäältä henkilöltä ei ole inhimillistä vaatia samaa kykyä sopeutua muuttuviin oloihin ja hoitoympäristöihin kuin nuoremmilta. Miten arvioidaan ihmisen kykyä selviytyä vain kotonaan – miten pisteytetään hänen ikänsä, sosiaalinen statuksensa ja ahdistuksensa yksin jäämisen ja avuttomuuden tunteen edessä? Miten varmistetaan, että hän ymmärtää saamansa informaation oikein?

Toivoisimme lähiesimiehiltäkin rohkeutta tukea alaisiaan näissä päätöksissä, joissa inhimillisistä syistä tarvittaisiin mahdollisuutta harkintaan. Ratkaisujen tulee olla sellaisia, että ne sopivat kansalaisten oikeudentajuun ja käsitykseen siitä, mitä oikeus ja kohtuus tarkoittaa.

Niin kauan kuin tämän hetken suunnitelmat yhteisöllisestä asumisesta ratkaisuna hoitopaikkojen kasvavaan tarpeeseen ovat aivan alkutaipaleellaan, ei ainakaan niiden varaan vielä voi päätöksiä laskea. Kaikkein iäkkäimmät ovat pystyneet elämään juuri sen pitkän elämän, jota yhteisesti olemme tavoitelleet, ja ansaitsevat sekä kaiken kunnioituksemme että tarvitsemansa viimeisten vuosien palvelut.

Uudenkaupungin

vanhusneuvosto

Marketta Suoja-Sjöblom pj , Mauri Pietilä vpj , Sirpa Korpi, Seija Wahlbäck,

Sinikka Kassila

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän