Ei löydy Uudenkaupungin sivuilta ainoastaan Uudenkaupungin Sanomien sivulta ja sieltäkin hyvin vähän.
Yritin saada kyytiä sairaalaan ja Ketunkalliolle, mutta se tyrehtyi pitkällä oleviin pysäkkeihin, joista ei löydy esim. Pohjoistullikadulta mitään merkkiä. Jos huonojalkaisena olen menossa rollaattorin kanssa esimerkiksi kauppaan, en todellakaan jaksa työntää korkeata mäkeä ylös enkä myöskään raskaasti lastattuna alas. Samoin käy ihmiselle, joka kulkee kainalosauvojen kanssa. Hän pystyy kaupassa asioimaan ostoskärryjen kanssa, mutta se on jätettävä oven sisäpuolelle.
Kiitos sille puhelinvälittäjälle, joka oli palvelualtis, mutta ei tuntenut lainkaan Uuttakaupunkia. Ne nimittäin hoidetaan Turussa.
Ottakaa oppia Ukikyydistä, jättäkää pysäkit pois ja haette asiakkaat oman talonsa edessä olevalta kadulta, säästytte monelta vaivalta.
Mitä tulee aikaan se on aivan liian suppea. Kun koululaiset on viety kotiin, voisivat autot jatkaa hyvinkin klo 18 asti, siihen mennessä on asiat saatu varmaan hoidettua.
Ja mitä aiotte kesällä esittää? Kolmen kuukauden lomaa, jossa vaiheessa on koko Vuki-kyyti unohdettu ja kaupunki huokaisee tyytyväisyydestä Päästiinpä siitäkin!
Lännen tyttö