Vuoden kalastuksenvalvoja on kustavilainen Liukkonen

0
Vesa Liukkonen on tuttu näky esimerkiksi Kustavin Lohimarkkinoilla. Tämä arkistokuva on vuodelta 2017.

Kalatalouden Keskusliitto järjesti Vuoden Kalastuksenvalvoja -kilpailun, jonne kuka tahansa sai ehdottaa omasta mielestään parasta kalastuksenvalvojaa. Kovatasoisen ja tiukan kilpailun voittajaksi ja vuoden kalastuksenvalvojaksi on valittu kustavilainen Vesa Liukkonen .

Kalastuksenvalvonta on tärkeä osa kalavesien hoitoa. Kalastuksenvalvonnalla varmistetaan, että kalastajilla on tarvittava kalastuslupa ja kalastuksessa noudatetaan kalastusta koskevia säännöksiä ja määräyksiä. Kalastuksenvalvontaa suorittavat kalatalousalueen, osakaskunnan tai muun vesialueenomistajan valtuuttamat kalastuksenvalvojat. Valtuutettujen valvojien lisäksi kalastuksenvalvontaa tekevät poliisi, Rajavartiolaitos, Metsähallitus, ELY-keskus ja Tulli.

Vuoden kalastuksenvalvojaksi valittu Liukkonen on toiminut kalastuksenvalvojana Kustavin–Uudenkaupungin kalatalousalueella yli 15 vuotta. Hän tekee kalastuksenvalvonnan yhteistyötä niin kalatalousviranomaisen, Länsi-Suomen merivartioston kuin toisten kalastuksenvalvojien kanssa.

Päätyönään kalastusoppaana toimiva Liukkonen on asiakaspalvelun ammattilainen, joka kohtaa asiakkaat aina ystävällisesti ja asiallisesti. Kielitaitoinen mies puhuu suomen lisäksi ruotsia, englantia ja saksaa, mistä on kalastuksenvalvontatyössä suuri etu. Vankka alueellinen kokemus auttaa Liukkosta suunnitelmaan valvontatyönsä tehokkaasti.

– Tuntuu todella mukavalta, että kalastuksenvalvonnan eteen tehtyä työtä arvostetaan. Yhteistyöstä tuli viime viikolla kiitosta myös merivartioston suunnalta, Liukkonen kertoo.

Vuoden kalastuksenvalvoja -kilpailu on osa maa- ja metsätalousministeriön kalastonhoitomaksuvaroista rahoittamaa Kalatalouden Keskusliiton Kalastuksenvalvonnan ja kalatalouden rakenteiden ja toimivuuden kehittämishanketta. Hankkeessa koulutetaan vanhoja ja uusia kalastuksenvalvojia sekä parannetaan yhteistyötä kalastuksenvalvontaa suorittavien viranomaisten kanssa.