Lahovaurio löytyi pappilan toisen pääoven päältä ja se johtunee ostajien mukaan katon vuodosta rakenteisiin. Vaurion on käynyt arvioimassa rakennusalan ammattilainen purkamatta rakenteita. Ostajat vaativat, että seurakunnan tulee selvittää ja korjata omalla kustannuksellaan tämä rakennuksessa ollut piilevä vika. Mikäli tämä ei ole mahdollista, ostajat vaativat toisena vaihtoehtona kaupan purkua.
Kirkkoneuvosto päätti, ettei reklamaatio aiheuta toimenpiteitä, koska reklamaation vaatimukset eivät ole maakaaren mukaisia. Maakaari ei tunne tilannetta, jossa piilevän tai salaisen virheen seurauksena myyjä korjaisi vian omaan laskuunsa. Lisäksi tarkastusraportista ei käynyt yksiselitteisesti ilmi, että vahinko olisi syntynyt mahdollisen piilevän vian seurauksena tai että kiinteistö mahdollisen salaisen virheen vuoksi poikkeaisi laadultaan merkittävästi siitä mitä vanhan pappilan kaltaiselta kiinteistöltä voidaan perustellusti edellyttää.