Edessäni on tummunut ikivanha kirja, jossa sivut ovat taittuneilla hiirenkorvilla, selkämys on repaleinen ja kansilehtikin miten sattuu. Kirjassa on vuosiluku 1737. Etukannen sisäpuolella on kauniilla käsialalla musteella kirjoitettuna omistuskirjoitus, jonka nimestä ei tahdo saada selvää. Onko sukunimi Ridell vai peräti Rivell? Päiväyksen paikka ja aika näkyvät kuitenkin kirkkaana: Nystad Den 25. December. 1823.
Kirjan päiväys jää mieleen. Vajaan kuukauden kuluttua on kristikunnan riemullisin juhla, joulu. Juhlan tärkeimpänä päivänä, joulupäivänä tuon kirjan päiväyksen kirjoittamisesta tulee kuluneeksi 200 vuotta. Kirja löytyi Uudenkaupungin vanhan kirkon kellotapulista.
Milloin se on vanhaan kirkkoon päätynyt ja miten, on vielä epäselvää. Miksi kirjan omistuskirjoitus on päivätty juuri joulupäivänä, on myös mysteeri. Tuo kirja voisi kertoa tuhat tarinaa, jos se osaisi puhua. Jos kirjaa alkaisi tutkia tarkemmin, se voisi puhua sanoittakin. Se, mikä kirja on, jääköön salaisuudeksi vielä.
Kaupunkimme ja maaseutumme kirkot pitävät sisällään jännittäviä tarinoita – varsinkin, kun kirkot näillä seuduin ovat hyvin vanhoja. Uudenkaupungin vanhan kirkon rakentamisen aloittamisesta on tänä vuonna kulunut 400 vuotta.
Kesäkuun 12. päivänä vuonna 1623 laskettiin perustus kivikirkolle. Nuoren ja vähävaraisen kaupungin asukkailta kirkon rakentaminen oli valtava urakka ja uhraus. Kun kirkko kuusi vuotta myöhemmin otettiin käyttöön, siitä lähtien se on kuulunut olennaisena osana kaupungin maisemaan.
Paikkakunnan asukkailta vaadittiin paljon. Kirkkoherran tulot olivat pienet, ja siksi seurakuntalaisten anteliaisuus oli tarpeen. Kirkkoherra ei saanut seurakuntalaisiltaan vuotuista rahapalkkaa, vaan hän sai erilaisia etuja ja kymmenyksiä.
Oli pääsiäisrahaa, vihkimisrahaa ja ruumisrahaa. Kirkkoherralla oli myös oikeus kantaa seurakuntalaisiltaan ruokalisää, kirkollista veroa. Tämän veron seurakuntalaiset suorittivat muun muassa jouluna antamalla kirkkoherralle joulupaistin. Ainakin kirkkoherralla oli juhlan aika.
Aikanaan vanhaan kirkkoon tultiin sisälle viidestä ovesta. Eteläsivulla lähellä alttaria oli pikku ovi, jota kutsuttiin teinien oveksi. Siitä opiskelevat nuorukaiset kulkivat kirkkoon alttarin lähellä oleviin penkkeihinsä. Joulupäivänä teinien oli tapana oven edessä laulaa tai ”messuta epistola”, kunnes ”paha tapa” kiellettiin vuoden 1759 Turun pappeinkokouksen päätöksen perusteella. Joulun riemu taisi riistäytyä käsistä.
Kirkkojen kautta muistamme menneisyyttä ja muinaisia oloja. Kirkot ilmentävät vanhoja tapoja, arvoja ja uskoa. Niin Uudenkaupungin vanha kirkko kuin seudun muutkin kirkot kertovat historian kulusta ja ympäröivän yhteiskunnan historiasta.
Seurakunnan ylläpitämä kirkollinen kulttuuriperintö on maamme vanhinta historiallista kulttuuriomaisuutta. Kirkkomme ovat paikallista ja kansallista kulttuuriperintöä mutta myös nykyajassa elävää perintöä. Ne ovat meille muistutuksena siitä, että olemme vastuullisia omasta osastamme huolehtia niiden säilymisestä tuleville sukupolville. Säilyttämisen urakka on meiltä tärkeä uhraus. Tämä mielessä on hyvä lähteä alkaneeseen kirkkovuoteen ja adventin iloon.
Marja Tanhuanpää
tutkija
Uudenkaupungin seurakunta