Kahden jatkoajan trilleri kääntyi Korihaille – Haiparvi uiskenteli Kauhajoelta voittajana ensimmäistä kertaa lähes 12 vuoteen

0
33 pistettä upottanut Wesley Person Jr. upotti kovia koreja ratkaisuhetkillä Kauhajoella. Arkistokuva

Lokakuussa Korisliiga-kauden avausottelussa Korihait otti, siihen aikaan vielä, yllätysvoiton Karhu Basketista ensimmäistä kertaa lähes 12 vuoteen. Lauantai-iltana sarjan kärkipäässä pelannut Korihait oli jopa ennakkoon suosikin asemassa, kun joukkue matkusti Kauhajoelle vaikean alkukauden pelanneen Karhun vieraaksi.

Joukkueet esittivät yhden kauden jännittävimmistä otteluista, jonka voittajaksi selviytyi haiparvi peräti kahden jatkoajan jälkeen lukemin 116-111. Voitto oli Korihaille ensimmäinen Kauhajoelta sitten 28. helmikuuta 2012.

– Olipahan ottelu ja pitkäkin vielä! Hienoa ottaa voitto vieraissa toisen jatkoajan jälkeen. Hienoa saada jälleen koko joukkue kasaan ja voittaa ottelu pitkästä aikaa täydellä kokoonpanolla, päävalmentaja Darko Mihajlovic kommentoi ottelun jälkeen.

Korihait pääsi otteluun selvästi isompana joukkueena, sillä Karhun kokoonpanosta puuttui loukkaantumisten takia kaksi ulkomaalaisvahvistusta, Horace Spencer ja Vincent Sanford, sekä Eemi Luukkonen.

Siitä huolimatta haiparvi ei saanut luotua niitä etuja, joita tässä tapauksessa olisi ollut tarjolla. Karhu pelasi omaa peliään ja sai ensimmäisellä puoliajalla pelattua oman pelikirjansa mukaista peliä.

– Meillä oli kokoetu, mutta se ei näkynyt kentällä. Kauhajoki voitti levypallot avauspuoliajalla, hävisimme yksi vastaan yksi tilanteita ja he hakivat hyökkäyslevyreitä, Mihajlovic tiivisti ensimmäisen puoliajan.

Peli pysyi kuitenkin tasaisena läpi ottelun. Johto vaihtui useaan kertaan eikä kumpikaan joukkue johtanut kertaakaan yli kymmenellä pisteellä. Varsinaisen peliajan lopulla oli Mikael Aallolla (28 pist/10 lev) paikka nakuttaa kaksi vapaaheittoa sisään 20 sekuntia ennen ottelua, mutta molemmat kimposivat raudoista pihalle.

Tilanteen jälkeen sekä Karhu että Korihait pääsivät vielä yrittämään korintekoa, mutta ensimmäinen jatkoaika oli tiedossa. Tasainen tahti jatkui lisäajalla, kunnes Wesley Person Jr. (33) nakutti kulmakolmosella hait kahden pisteen johtoon. Kauhajoen Susijengi-tähti Topias Palmi (37) vei kuitenkin seuraavasta hyökkäyksestä ottelun toiselle jatkoajalle.

Virhetilien täyttyessä Karhu joutui pelaamaan toisen jatkoajan käytännössä ilman yhtään sisäpelaajaa ja pelkästään suomalaisella viisikolla. Korihait pysyi parin korin edellä läpi jatkoajan, ja lopullisen ratkaisun upotti Joni Herrala kolmosella 13 sekuntia ennen loppua vieden vierasjoukkueen ratkaisevaan johtoon.

Person Jr. ja Aalto upottivat kumpikin omat henkilökohtaiset piste-ennätyksensä. Mihajlovic kehui molempien panosta ratkaisevilla hetkillä. Person Jr. upotti kuusi kaukoheittoa ja Aalto pääsi peräti 14 kertaa vapaaheittoviivalle upottaen kymmenen heittoa.

Kauhajoelle oli matkannut reilu 30 Korihait-fania, joiden kannustushuudot kuuluivat hyvin hulppealla uudella Kauhajoen areenalla sekä tv-lähetykseen.

– Kiitos kaikille meidän faneille, jotka saapuivat kannustamaan meitä. On hienoa, että he kannustavat meitä kotipeleissä, mutta heidän kanssa oli mahtavaa tuulettaa voittoa tänään, Mihajlovic kiitteli.

Korihait voitti molemmat runkosarjaottelunsa Karhu Basketia vastaan tällä kaudella. Huomionarvoista on se, että joukkueet ovat budjettien osalta täysin ääripäitään, sillä Korihait on budjetin perusteella sarjan halvin joukkue ja Karhu Basket kallein. Pelkästään pelaajabudjetin ero on vajaa 500 000 euroa.

Tästä huolimatta Korihait on sarjassa kolmantena ja Karhu Basket yhdeksäntenä. Taistelu ylemmän jatkosarjan paikasta jatkuu lauantaina, kun Pohitulliin saapuu paikallisvastustaja Bisons.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän