Maria ja Jeesus-lapsi kellotapulin rauhassa – Kalannin kirkossa on oma pieni museo

0
Seurakuntamestari Jani Tannerin taustalla näkyvät kirkossa olleet parvimaalaukset.

Kalannin kirkon kellotapulissa on pienimuotoinen museo, jota kaikki kalantilaisetkaan eivät ole nähneet.

– Olemme esitelleet tätä ryhmille, mutta voisihan tätä esitellä enemmänkin, seurakuntamestari Jani Tanner myöntää.

Kalannin kirkkomuseoon kuljetaan kapeita puuportaita. Se ei siis täytä nykyajan esteettömyysvaatimuksia.

Museo on syntynyt jo vuosina 1934–36. Sen sai aikaan kappalainen P.O. Ekko, joka alkoi kerätä esineistöä museota varten.

– Kalannin kirkkoon on rakennettu parvia useaan otteeseen. Vuonna 1756 J.J. Weckman maalasi parvien peileihin koristemaalaukset. Turkulainen käsityöläismestari G.G. Sweidel maalasi ne uudelleen 1805, Tanner kertoo.

Kun kirkossa tehtiin korjauksia vuonna 1884, parvien peilimaalaukset irrotettiin ja myytiin huutokaupassa eniten tarjoaville.

– Ekko sitten alkoi ostaa niitä takaisin 1930-luvulla kirkkomuseota varten.

Osa maalauksista jäi matkalle, mutta ison osan Ekko sai takaisin kirkkomuseoon. Kauniit maalaukset ovat nyt kellotapulin toisessa kerroksessa. Yhdessä kuvataan Jaakobin unta, kun isänsä Iisakin käskystä Jaakob lähti hakemaan puolisoa. Jaakob yöpyi tien varressa kivi tyynynään ja näki unta portaista, jotka ulottuivat maasta taivaaseen.

Parvipeilimaalauksissa kuvataan myös Kristus Getsemanessa, miten Pontius Pilatuksen käskystä sotilaat ruoskivat ja pilkkasivat Jeesusta, Jeesus ristillä sekä hänen hautaan laskemisensa. Maalauksissa on kuvattu myös ylösnousemus ja taivaaseenastuminen.

Maalaukset ovat kauniita, mutta niitä koskettavampia ovat sittenkin museon lasivitriineihin tallennetut puupatsaat. Kaksi niistä esittää Neitsyt Mariaa ja Jeesus-lasta.

Puutuholainen on tuhonnut koivusta 1400-luvun alkupuolella tehdyn Marian ja Jeesus-lapsen patsasta. Marialla ei ole enää kasvoja. Veistoksen arvioidaan olevan lyypekkiläisen Marguard Hassen työtä.

Vierellä on uudempi veistos, vuoden 1500 paikkeilla valmistunut Neitsyt Maria ja lapsi.

– Nämä pyhimyspatsaat ovat museon vanhimpia esineitä. Niitä ei uskonpuhdistuksen aikana hävitetty kirkoista, kun niitä ei pidetty arvokkaina, mutta ovathan ne sitä ikänsä puolesta, Tanner sanoo.

Pyhimyspatsaita on restauroitu vuonna 1974. Hyönteisten tekemiä tuhoja ja reikiä korjattiin hartsilla.

Marian ja lapsen lisäksi lasivitriineissä on useita muitakin puupatsaita, kuten Pyhä Birgitta, Pyhä Eerik, Pyhä Laurentius ja Pyhä Sebastianus.

Museossa on myös kahdet ruumispaarit, toiset selvästi pienemmät. Niin surulliselta kun ajatus tuntuukin, ennen muinoin tarvittiin erikseen lasten paarit.

– Lapsikuolemat olivat siihen aikaan arkipäivää.

Kalannin kirkon pääeteisessä on ollut jalkapuu. Museoon varastoitu jalkapuu on rakennettu jo vuonna 1734 ja siinä on neljä häpeäjän paikkaa.

– Jalkapuurangaistus annettiin esimerkiksi huonosta käytöksestä tai huonosta kinkeri- tai rippikouluosaamisesta. Viimeinen maininta rangaistuksesta on vuodelta 1846, Tanner kertoo.

Hän esittelee myös seinällä olevat kolehtilippaat. Kolehtia on kerätty erikseen muun muassa Turun kuuromykkien koululle.

Kaikkein arvokkaimmat esineet eivät löydy Kalannin kirkon omasta museosta, vaan ne on nähtävänä Kansallismuseossa. Näistä esineistä Kalannissa on vain valokuvat.

– Kansallismuseossa on muun muassa Pyhän Barbaran alttarikaappi 1420-luvulta.

Tarinan mukaan alttarikaappi löytyi mereltä ajelehtimasta.

– Se on tainnut olla päätymässä johonkin suurempaan kirkkoon, Tanner aprikoi. Ainakin alttarikaappi oli myyty 1905 muinaismuistolautakunnalle.

Museossa on yksi esine, joka liittyy suoraan kalantilaiseen vaikuttajaan. Pyöreän ikkunan edustalla on Nils Kijlin hautamuistomerkin jäännös. Hiekkakivestä valmistettu muistomerkki on ajansaatossa kärsinyt.

– Sitä on pidetty myöhemmin sakariston rappusina ja kalantilaiset ovat lohkoneet siitä hiomakiviä, Jani Tanner kertoo hymähtäen.

Alun perin muistomerkki on ollut Kalannin kirkkosalissa. Ruotsalainen soturi ja hallintomies Nils Kijl on haudattu Kalannin kirkon lattian alle, kuten siihen aikaan oli tapana. Olavinlinnan päällikkönä vuodesta 1604 ja Turun käskynhaltijana 1600-luvulla ollut Kijl sai pysyväksi asuinkartanoksi Kalannista Uussaaren kartanon. Niinpä hänet ja hänen vaimonsa on haudattu Kalannin kirkon alle.

Muistona hautajaisista Kalannin kirkon eteisen seinällä ovat hautajaissaattuetta varten tehdyt vaakunat.

Yhden esineen seurakuntamestari Jani Tanner haluaa vielä museosta esitellä. Hän avaa vitriinin laatikon, jossa on ”juhlakävelykeppi” sekä taskukello, jossa ei ole lasia. Ne ovat kuuluneet kirkon vahtimestari Herman Itäiselle, jota kutsuttiin sokki Hermanniksi.

– Hermanni sokeutui jo 4-vuotiaana. Siitä huolimatta hän oli hyvin tarmokas mies. Hän soitti kelloja ja hakkasi polttopuut kirkkoon ja Männäisten koululle. Kertaakaan hän ei lyönyt kirveellä sormeensa, vaikka hän oli sokea, Tanner kertoo legendaarisesta Hermannista.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän