
Korisliigan joulutauolta palanneet Korihait ja Salon Vilpas esittivät torstai-iltana Salossa maakunnan paikalliskamppailun arvoista taistelua, jota täydensi satapäinen ukilaisfaniryhmä yhdessä Salohallin muun 1 400 katsojan kanssa.
Haiparven kannalta kaksi mustaa hetkeä ottelun aikana antoi salolaisille edun, jonka kurominen ei hyvästä yrityksestä huolimatta aivan onnistunut. Vilpas otti kotiyleisön edessä ensimmäisen voittonsa Korihaista runkosarjassa lukemin 95–89.
Pieni hopeareunus tuloksessa oli se, että keskinäisten otteluiden koriero pysyy edelleenkin Korihaiden puolella, sillä haiparvi voitti lokakuussa salolaiset yhdeksällä pisteellä. Mikäli joukkueet päätyisivät runkosarjan lopussa tasavoittoihin, niin Korihait olisi Vilppaan edellä.
– Varmasti yleisöön menevä, kovatempoinen ja fyysinen ottelu. Kiva, että välipäivinä oli jengiä eksynyt hallille ja omia faneja saatiin paikalle, joten oli todella hienoa pelata, tunnelmoi Mikael Aalto ottelua.
16 pistettä upottanut Aalto mainitsi ottelun olleen pienten marginaalien peli, jossa Vilpas kuitenkin ansaitsi voittonsa hyvän heittopelin turvin. Siihen kulminoitui ottelun ensimmäinen käännekohta toisella neljänneksellä, jolloin Vilpas heitti peräti kuusi peräkkäistä kolmen pisteen heittoa sisään. Neljännekselle lähdettiin tasatilanteessa, mutta kympin puolessa välissä kotijohto oli parhaimmillaan 16 pistettä.
Päävalmentaja Darko Mihajlovic totesi haipelureiden olleen siinä tilanteessä liikaa perässä puolustettaviaan, jolloin vapaita heittopaikkoja myös avautui. Korihait sai kuitenkin puoliajaksi kavennettua eron kuuteen.
Toinen Korihaiden musta hetki oli neljännen kympin ensimmäiset viisi minuuttia. Jälleen kuuden pisteen takaa-ajoasema tauolla kasvoi 13 pisteeseen. Viisiminuuttisen aikana Korihaille vihellettiin muun muassa kaksi teknistä virhettä ja Wesley Person (16) loukkaantui saatuaan kovan iskun päähänsä törmätessään Juho Nenosen asettamaan skriiniin.
Korihait roikkui kuitenkin koko ajan pelissä mukana ja sai taisteltua itsensä vielä viimeisellä minuutilla tasoihin. Johtoon asti ei kuitenkaan yritys riittänyt, sillä ratkaisevassa pallonhallinnassa Riku Laine torjui Travis Jocelynin (16/6 lev) ajon korille pallon mentyä vielä Jocelynin kautta yli rajojen. Voittopisteet Vilpas ratkaisi vapaaheittoviivalta.
– Ei me kaukana oltu, mutta välillä pakki sakkasi sen verran, että Salo pääsi hieman liikaa karkuun, Aalto tiivisti.
Korisliigan runkosarjaa on jäljellä seitsemän kierrosta ja sarja on äärimmäisen tasainen. Yhdeksällä voitolla Korihait on sarjassa kolmantena yhdessä Katajan ja Kauhajoen kanssa. Voiton päässä olevat joukkueet miehittävät sijat kuusi ja seitsemän. Yhden voiton tai tappion merkitys on siis valtava ja sijoitukset voivat vaihdella todella nopeasti.
Välipäivien pelit jatkuvat jo huomenna Pohitullissa, kun Korihaiden vieraaksi saapuu yhdeksäntenä oleva Lapuan Kobrat.
