Ruokajonoissa enemmän väkeä

0

Hurstin apu julkaisi aatonaattona vetoomuksen, että yhdistys tarvitsee pikaisesti ruoka-apua. Vähävaraisten jouluruokailuun oli tulossa enemmän väkeä kuin yhdistys osasi odottaa. Joulujuhlaan saapui kaikkiaan 1246 ihmistä, kun viime vuonna osallistujia oli 800.

Hurstin juhlat onnistuivat. Viime hetken vetoomus tuotti tulosta ja ruokaa jäi jopa yli.

Turussa tilanne oli surullisempi. Vähävaraisten joulujuhlaan Logomoon oli katettu ruokaa 800 osallistujalle, oven taakse jonoon jäi noin 400 ihmistä. Operaatio ruokakassin toiminnanjohtaja Julia Lastunen totesi, että he osasivat odottaa väkeä viime vuotta enemmän, mutta näin suuri määrä oli yllätys (TS 25.12.). Jonoon jääneille pystyttiin jakamaan sentään ruokakasseja.

Elinkustannusten nousun vaikutukset alkavat näkyä ihmisten arjessa. Pienituloiset ovat yhä tiukemmalla. MLL Uudenkaupungin yhdistyksen järjestämään Toivelahja Lapselle -keräykseen tuli 147 lahjatoivetta. Kaikkien lasten toiveet pystyttiin onneksi täyttämään. Lahjoja ostivat yksityiset ihmiset, lisäksi Uudenkaupungin seurakunta ja yritykset antoivat lahjoituksia.

MLL Uudenkaupungin yhdistys sai Auta ruokalahja -keräyksen kautta myös 65 ruokakassia jaettavaksi perheille.

Uudenkaupungin seurakunta järjesti myös perinteisen jouluruokailun vähävaraisille.

Pienituloisten taloudellinen niukkuus ei keskity vain jouluun, siksi ympäri vuoden jatkuvat A-killan toiminta, seurakuntien ruokakassijaot ja SPR:n hävikkiruokajako ovat tärkeitä. Yhteiskunnan sosiaaliturva ei valitettavasti tuo riittävää turvaa eri elämäntilanteisiin.

Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea on antanut Suomelle jo kolmesti moitteet liian alhaisesta sosiaaliturvasta, viimeksi viime keväänä. Myös Suomen köyhyyden vastainen verkosto EAPN-Fin on varoittanut, että elinkustannusten raju nousu synnyttää uusia toimeentulo-ongelmia ja kriisiyttää ihmisten elämää.

Nyt tilanne näkyy ruokajonojen pitenemisenä.

Teija Uitto