Virtavesien valtias

0
Koskikaraa nimitetään toisinaan värityksensä vuoksi leikillisesti Suomen pingviiniksi.

Talven ankarat kuukaudet saavat suuren osan Suomessa pesivistä linnuista muuttamaan etelämmäksi, pakoon kylmyyttä. Koskikara on kuitenkin siitä poikkeava lintu, että se saapuu talvehtimaan Keski- ja Etelä-Suomeen. Talvehtivat linnut ovat kotoisin kaukaa pohjoisesta, Ruotsin ja Norjan Lapista sekä Koillis-Venäjältä.

Koskikara esiintyy Euroopassa ja Länsi- ja Keski-Aasiassa laikuittaisesti siellä, missä sille löytyy sopivia elinympäristöjä virtavesien varrelta. Pienehkö varpuslintu viettää elämänsä veden äärellä, mistä se on sopeutunut hakemaan ravintonsa.

Koskikara sukeltaa ylävirralla veteen ja kulkee virran mukana saalistamassa selkärangattomia pieneliöitä. Toisinaan siroon nokkaan jää saaliiksi myös pieniä kalanpoikasia, jos niitä koskikaran kotivirrassa asustaa. Vedessä se ohjailee kulkuaan vahvoilla siivillään.

Koskikara pystyy sukeltaessa sulkemaan sieraimensa, ja silmien suojaksi sillä on hyvin kehittynyt vilkkuluomi. Sukelluksen aikana koskikara pystyy käyttämään hyväksi myös jalkojaan: se pystyy potkimaan niillä lisävauhtia, sekä tarraamaan terävillä kynsillään kiinni pohjan liukkaisiin kiviin.

Suomessa koskikara on pohjoisen lintu, joka pesii harvalukuisena Lapissa. Toisinaan jokin koskikarapari jää pesimään talvehtimisen jäljiltä myös Keski- tai Etelä-Suomeen.

Koskikaran ravinnon saanti on riippuvaista läpi talven sulana virtaavasta vedestä. Niinpä pohjoisen linnut siirtyvät talvehtimaan etelämmäs. Myös kesänsä pienempien purojen varrella asustavat yksilöt voivat joutua siirtymään talven viettoon isompien vesien äärelle.

Kylmän talven ajan linnut ruokailevat käytännössä koko päivän valoisan ajan, jotta ne saavat tarpeeksi energiaa. Yöksi ne hakeutuvat suojaisaan paikkaan, kuten tiheiden kuusten suojaan. Linnut voivat hakeutua yöpymään myös rakennusten koloihin. Vaikka jokaisella koskikaralla on päiväsaikaan oma reviirinsä virran varrella, voivat ne viettää yön toistensa läheisyydessä.

Koskikara suojaa höyhenpukunsa sukellusreissuillaan samoin kuin sorsalinnutkin: sillä on pyrstön tyvessä rasvarauhanen, joka tuottaa vettä hylkivää öljymäistä rasvaa. Sitä lintu sivelee sukimalla höyheniinsä.

Sukellusreissut verottavat tätä rasvaista suojakerrosta ja koskikaran voi tavata sukimasta itseään huolellisesti rantakivellä päivän aikana. Hyvin rasvattu höyhenpuku on koskikaralle elintärkeää.

Koskikaran mustavalkoinen väritys saa linnun näyttämään lystikkäältä. Hyvin tummanruskea, mustalta näyttävä selkäpuoli auttaa lintua lämmittelemään varsinkin talven vähäisessä auringonvalossa. Vaalea leukalappu taas heijastaa sukeltaessa valoa ja auttaa havaitsemaan kivien koloissa piilottelevaa saalista.

Talvivirran äärellä koskikarat viihtyvät alkukeväälle asti. Moni lintu hakeutuu vuodesta toiseen hyväksi havaitsemalleen talvehtimisalueelle, joten tuttua koskikaraa kannattaa tähyillä virran varrelta nyt talviaikaan.

Teksti: Lily Laine, kuva: Maija Karala

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän