Aamulla Viljasen työpäivä on alkanut yövuorolaisten raportilla.
– Meitä on Rauhakodissa 15 lähihoitajaa, kaksi sairaanhoitajaa, kolme hoiva-avustajaa ja kolme tukipalvelutyöntekijää. Tukipalvelutyöntekijät ovat ihana, uusi juttu. He siivoavat, pesevät pyykit ja laittavat ruuat esille, jotta me hoitajat voimme keskittyä hoitotyöhön, Viljanen kertoo.
Lähihoitajan työhön kuuluu Rauhakodissa asuvien vanhusten perushoitoa sekä kylvettämistä ja lääkitystä.
– Joka päivä järjestämme myös viriketuokion. Meillä pelataan bingoa ja muistipeliä, pidetään mummomuskaria ja virsipiiriä, jumpataan, on yhteislaulua, katsotaan leffaa ja syödään poppareita sekä leivotaan, hän kuvailee.
Työ on monipuolista ja Viljasen mukaan myös hauskaa.
– Meillä nauretaan täällä joka päivä.
Hän kehuu, että ikäihmiset ovat huumorintajuisia ja vitsikkäitä. Myös tilannekomiikkaa sattuu.
– Parasta on työyhteisö. Meillä on hyvä työilmapiiri ja työkavereista on tullut ystäviä.
Hyvä työyhteisö kantaa silloin, kun työpäivä on raskas. Hoitajapula nimittäin näkyy arjessa. Jos joku sairastuu, sijaista on vaikea saada. Käytännössä joku silloin venyttää työpäiväänsä tai peruuttaa vapaapäivänsä.
– Minulle hoitajan työ on unelma-ammatti. Jo pikkutyttönä leikin hoitajaa. Haaveilin tosin sairaanhoitajan tai lastenhoitajan ammatista. Nuorena olin tavattoman ujo ja ajatus vanhusten hoitamisesta pelotti. Isovanhemmat asuivat kaukana, en kokenut mummon syliä, hän kuvailee.
Nuorena ammattia voi arvioida jopa hassuin kriteerein. Sanna Viljanen mietti, että eihän hän osaa kiertää edes papiljotteja mummojen tukkaan.
– Nyt kierrän niitä usein ja se on mukavaa puuhaa.
Sanna Viljanen opiskeli alunperin urheiluhierojaksi ja jalkahoitajaksi. Hänellä oli vuosia oma hoitola Uudenkaupungin keskustassa. Hoitajan ammatti kuitenkin oli yhä mielessä.
– Valmistuin 2001 lähihoitajaksi, suuntautumisalana oli lapset ja nuoret.
Ensimmäinen harjoittelupaikka oli palvelukeskus Poijussa, Taivassalossa. Poijussa hän huomasi, miten mukavaa vanhusten kanssa on.
– Päiväkodissa desibelit nousevat korkealle, nyt ei ole niin kovaääninen työympäristö, hän vertaa.
Ikäihmisten kanssa työskennellessä koko elämänkaari tulee vastaan.
– Ikäihmisten elämäntarinoista voi ammentaa paljon. Vaikka ollaan loppusuoralla, ei tämä työ mitenkään synkkää ole, enemminkin herkkää.
Sanna Viljanen on miettinyt, miksi hoitajapula on nyt niin suuri. Onhan vuosikymmeniä tiedetty, minkälainen Suomen väestörakenne on ja että hoitajia tarvitaan lisää.
– Palkka on yksi kysymys. Toivon päättäjien miettivän, että hekin vanhenevat ja että jokainen tarvitsee jossain vaiheessa toisen apua.
Hoitoalaa pitäisi hänen mielestään markkinoida enemmän. Nuorilla saattaa olla väärä käsitys alasta ja hoitajan ammatista. Niin hänellä itselläänkin oli.
– Tässä työssä on paljon iloa ja valoa. Vanhusten kanssa voi keskustella mistä vaan. Hoitajan työssä voi myös aina opiskella ja kokeilla uutta.
Sanna Viljanen on työskennellyt myös vammaistyössä ja kotihoidossa. Asuessaan välillä Porissa hän työskenteli useassa eri paikassa.
– On todella mielenkiintoista nähdä erilaisia paikkoja. Tämä Rauhakoti otettiin käyttöön viime vuoden lokakuussa. Me luomme täällä täysin uusia rutiineja.
Kaikilla hoitajilla on myös omat vastuualueensa. Sanna Viljanen vastaa Rauhakodissa infektioiden torjunnasta.
– Olen myös koristevastaava, hän kertoo nauraen.
Kansallinen lähihoitajapäivä
Kansallista lähihoitajapäivää vietetään lauantaina 27.1. Teemapäivällä halutaan tuoda lähihoitajan ammattia ja laajaa työnkuvaa tunnetuksi.
Lähihoitajia työskentelee Rauhakodin ja Kalannin palvelukeskuksen lisäksi Uudessakaupungissa myös muissa Varhan sekä yksityisten asumispalveluyksiköissä. Varhan ikääntyneiden asumispalveluyksiköitä ovat myös Merituulikoti, kuntoutus- ja arviointiosasto Kuunari ja tilapäishoidon yksikkö Suvelakoti.
Lisäksi lähihoitajia työskentelee Varhan kotihoidossa, mielenterveyspalveluissa ja sairaalan osastoilla.
Päivää on vietetty vuodesta 2009 lähtien.
Rekrytointia tehdään jatkuvasti
Uudessakaupungissa työskentelee noin sata lähihoitajaa Varhan ikääntyneiden asumispalveluissa sekä noin 50 kotihoidossa.
Palveluesimies Tiina Rosten alue 1:n ikääntyneiden palveluista kertoo, että Uudessakaupungissa työntekijätilanne on tyydyttävä.
– Ilman ammattitaitoisia lähihoitajia eivät yksikkömme toimisi. Melkein kaikki avoimet toimet on saatu täytettyä, mutta sijaisia on vaikea saada. Rekrytointeja on jatkuvasti auki jossain yksikössä tai kotihoidossa. Onneksi Uudessakaupungissa koulutetaan jatkuvasti uusia lähihoitajia.
Lähihoitajien saatavuus on silti ollut jo pitkään heikkenemässä.
– Vaikka paikallisesti on koulutusta, johonkin lähihoitajat häviävät. Nuoret lähtevät saman tien jatko-opiskeluun. Toisaalta hoitotyön vetovoima on huono. Työ on vuorotyöpainotteista, eikä palkkaan ole saatu toivottua korotusta, Rosten toteaa.
Hän toivoo, että ensi kesäksi sijaisia saadaan. Uudessakaupungissa tarvitaan kesällä kymmeniä lähihoitajia ja lähihoitajaopiskelijoita niin kotihoitoon kuin kaikkiin asumispalveluyksiköihin.
Työ, jossa saa halauksia
Teija Uitto
Kalannin palvelukeskuksen keittiössä istuu nauravainen porukka kahvitauolla. Tänään on hyvä työpäivä. Kukaan ei ole sairaana. Henkilöstövahvuus on hyvä.
– Normaalina arkiaamuna meitä on töissä 4–6, mutta jonain aamuna vain kolme, kun on sairaspoissaoloja. Se on tässä työssä harmittavaisinta, kun ei saa sijaisia, lähihoitajat Jenna Friberg, Noora Sairanen, Henna Tamsi, Saija Heikkinen ja Taija Nordman kertovat.
Kalannin palvelukeskuksessa on 22 asukasta, ja heillä kaikilla on jonkinasteinen muistihäiriö. Se tarkoittaa, että talossa sattuu ja tapahtuu. Tavarat kulkeutuvat vääriin paikkoihin, välillä unohtuu, missä on vessa tai oma huone. Vuorokausirytmikin on erilainen. Osa asukkaista on hereillä myös öisin.
Myös asukkaiden fyysinen kunto on heikko.
– Meille tulee selvästi huonokuntoisempia asiakkaita kuin kymmenen vuotta sitten. Silloin vanhukset kiipesivät vielä itse saunavuorolla lauteille, nyt ei enää kukaan. Vanhukset pestään suihkutuolissa tai pesuvuoteessa, Taija Nordman kertoo.
Siitä huolimatta, että lähihoitajan työ on vaativaa, Kalannin palvelukeskuksessa ollaan työhön tyytyväisiä.
– Tämä on ihmisläheistä työtä, yksikään päivä ei ole samanlainen, työ on vaihtelevaa ja työnkuva moninainen, Taija luettelee. Lisäksi hän kehuu sitä, miten alalla voi kouluttautua ja erikoistua. Taija ja Jenna ovat aloittamassa saattohoidon erikoisammattitutkinnon opinnot.
Henna Tamsi on työskennellyt aiemmin tehdastyössä ja nauttii nyt työpäivien vaihtelevuudesta.
– Olen opiskellut oppisopimuksella lähihoitajaksi, eli tulin suoraan töihin. Eihän sitä osannut ajatella, minkälaista tämä työ oikein on. Työnkuva on laajempi kuin kuvittelin. Tehdastyö oli yksitoikkoista, tämä on paljon mielekkäämpää, hän kehuu.
Harvassa työssä saa työpäivän aikana halauksia, lähihoitajana saa. Asukkaat ovat välittömiä.
– Työstä paras palkinto on, kun asiakas voi hyvin. Myös omaisten myönteinen palaute lämmittää mieltä, Taija kiittelee.
Sitten ovat vielä työkaverit.
– Meillä on tosi hyvä työporukka, Jenna sanoo ja sen huomaa vierailijakin. Kun lähihoitajat ryhmittäytyvät kuvaan, yksi käy pötköttämään muiden syliin. Tilanteessa on huumoria ja lämpöä.
