Kaupunginjohtaja: kaupungin tulevat vuodet vaikeita ja ensi vuosi poikkeuksellinen

0
Uudenkaupungin kaupunginjohtaja Atso Vainio toteaa, että talouden sopeuttamistoimien valmistelu on ollut vaikeaa, mutta niiden avulla tähdätään parempaan tulevaisuuteen.

Kaupungin talous on tällä hetkellä tasapainossa ja viime vuoden tilikaudestakin on muodostumassa ylijäämäinen. Kaupungin taseeseen kertyneen ylijäämän määrä on kasvamassa noin 20 miljoonaan euroon. Uudenkaupungin, kuten monen muunkin kunnan, talous on kuitenkin kiristymässä ja erityisesti vuosista 2025–2026 ennustetaan vaikeita.

– On tärkeää, että Uudellakaupungilla on taseessa puskuria satunnaisvaihtelun ja pahan päivän varalta, Uudenkaupungin kaupunginjohtaja Atso Vainio huomauttaa.

Samalla hän lisää, ettei kuntien tietenkään tule pyrkiä voimakkaaseen ylijäämään, vaan tasapainoiseen budjettiin.

– Tilikausi 2024 on suunniteltu noin 0,5 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi, joten meillä ei ole vielä akuuttia hätää, mutta talousnäkymät ovat vaikeat sekä kunnissa että valtiolla, Vainio summaa.

Hän muistuttaa, että valtionosuuksia päätettiin heikentää marraskuussa siten, että leikkaukset eivät koske vielä tätä vuotta, mutta ne iskevät kaikkein kipeimmin kuntien talouteen vuosina 2025 ja 2026.

– Ensi vuosi on meillä joka tapauksessa poikkeusvuosi, kun meillä on paljon kertaluonteisia eriä ja rakennusten purkamisiin liittyviä poistoja. Ensi vuoden talous on syömässä meiltä noin puolet taseeseen kertyneestä ylijäämästä, Vainio laskee.

Hän toteaa, että valtion heikon taloustilanteen lisäksi kuntien talouteen vaikuttaa hyvinvointialueen vaikea taloustilanne.

– Valtio on voimakkaasti velkaantunut viimeisten viiden vuoden aikana, joten kuntien on oltava realistisia siinä, minkä verran valtio on tulossa kuntien avuksi, siksi meidän kannattaisi taloudenpidossamme keskittyä niihin kysymyksiin, joihin voimme itse vaikuttaa, hän lisää.

Vainio muistuttaa, että Suomessa on useita taloudellisen kriisiytymisen partaalla olevia kuntia, mutta Uudenkaupungin lähtötilanne on vielä kohtuullinen.

– Emme ole kuitenkaan liian aikaisin liikenteessä talouden tasapainottamistoimenpiteiden kanssa, vaan valmistaudumme jo esimerkiksi vuoden 2026 tilikauteen. Paljonko meillä on taseen ylijäämää silloin? Mitkä ovat näkymät vuodelle 2027? Teemme ennakoivia toimenpiteitä tulevaisuuden parantamiseksi, hän huomauttaa.

Hän lisää, että sekä poliitikot että virkamiehet ovat kaupungin talouden sopeuttamisohjelman valmistelussa paiskineet paljon töitä ja ”kiviä on todellakin käännetty”. Kaupunki on käynyt läpi säästöjä hakien niin ostoja, palveluita, kiinteistöjä kuin työtehtäviäkin. Säästöjä etsitään kolmen miljoonan euron verran.

– Vaikka toteuttaisimme kaikki esillä olleet keinot, niin ne eivät riitä. Meidän on mietittävä myös sitä, mitä näiden lisäksi tehdään ja milloin, jotta meillä olisi onnistumisen edellytykset, Vainio lisää.

Samaan hengenvetoon hän muistuttaa, että Uusikaupunki ei ole säästämässä itseään hengiltä tai ripottelemassa tuhkaa päälleen.

– Vaan kaikessa on kehityshenkinen ajattelu ja ote. Säästäminen on taitolaji, mutta onhan tämä vaativa paikka valmistelulle ja päätöksenteolle, hän summaa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän