Korihaiden naisjoukkue sai ykkösdivarin runkosarjassa vastaansa nimekkään seuran suomalaisessa naiskoriksessa. Peräti kuusi SM-kultaa historiansa aikana voittanut Lappeenrannan Catz tippui viime keväänä SM-sarjasta ja vieraili nyt Pohitullissa.
Hainaiset elävät heittopelillä ja tällä kertaa alku oli kotiparketilla hankalaa. Ensimmäisen puoliajan vaikeudet auttoivat kaukaa tulevat vieraat karkuun ja oli lopulta ratkaisevaa. Korihait esitti toisella puolikkaalla ajoittain todella mallikasta korista, mutta alun asetelman muuttamiseen ei kiri riittänyt. Peli päättyi toisessa lohkossa pelaavan Catzin eduksi lukemin 56–64.
Ottelun alku oli kummallinen. Pallo liikkui päästä päähän niin kuin yleensäkin, mutta korisukan läpi ei peliväline mennyt oikein lainkaan. Viiden minuutin jälkeen oltiin vasta lukemissa 4–3.
– Jos oltaisiin heitetty hyvin, niin tämä olisi taputeltu jo ekalla kympillä meidän eduksi, Korihaiden pääkoutsi Timo Korpijärvi latasi.
Catz lähti repimään eroa vasta avausjakson lopussa. Puoliaikalukemat kertovat Korihaiden kuivasta kaudesta hyökkäyspäässä. Taukosumppia hörpittiin tilanteessa 21–33.
Puoliajan jälkeen Korihait esitti noin viiden minuutin ajan sellaista korista, jota on nähty vain harvoin. Joukkueen hyökkäyspelissä oli luovuutta, liikettä ja monipuolisuutta siinä määrin että pinnoja sateli omaan laariin. Kovan tason vierasjoukkue pakotettiin keskimatkan kakkosiin, kun korille ei ollut asiaa ja kaukoheitoistakin otettiin aika pois. Ero hupeni viiteen pisteeseen.
Tämä viisikko pelasi erinomaisesti, mutta muutaman tärkeän pelaajan puuttuminen vaikutti väkisinkin tilanteeseen. Penkiltä tulleet tsemppasivat esimerkillisesti, mutta taso ei pysynyt samana.
Catz alkoi viimeisellä neljänneksellä löytämään paremmin korille rullaavia pelaajia ja ero venähti uudelleen.
Kotijoukkueen parasta osaamista esitti parhaaksi palkittu Katariina Hilska . Tasapainoisella heittopelillä Hilska paukutti 17 pistettä ja huolellisen puolustustyöskentelyn kautta tuli myös 13 levypalloa. Iida Korpijärvi ei päässyt tekemään vahvuuksiaan ja korille ajoissa hänet otettiin tiukasti kiinni. Korpijärvi sai kasaan 12 pinnaa.
– Kova joukkue oli vastassa. Ehkä kovinta puolustusta, mitä toistaiseksi olemme nähneet, valmentaja Korpijärvi arveli.
Ensi viikonloppuna on taas aika matkustaa pääkaupunkiseudulle. Lähes samanlaisen voittorekordin omaava, mutta toisessa lohkossa pelaava Helmi Basket emännöi haiparvea.
Juha Laine