Kun koira on ”vain” koira

0

Joskus oli aika, jolloin koirilla ja kissoilla oli töitä. Kissat pyydystivät hiiriä ja koirat toimivat vahteina ja olivat mukana metsällä. Ei niitä sisällä pidetty, saati otettu sänkyyn. Lemmikit ovat tulleet elämäämme aika myöhään. Nykyään näemme uutiskuvissa myös lemmikkejä evakkomatkalla ja säälimme sydän märkänä isännättömiä koiria ja kissoja sodan jaloissa.

Mutta Lapissa koira on vieläkin ”vain” koira. Ystäväni B omistaa hienon rotukoiran, Riksun. Se on elänyt vain Helsingissä ja osaa käyttäytyä. Sillä on Burberry-takki ja sateella kumisaappaat. Se nukkuu Burberry-petissä ja syö keltaisista Arabian kupeista luomuruokaa. Se suihkutetaan ja harjataan päivittäin. Sen kanssa leikitään ja sitä aktivoidaan erilaisilla tempuilla ja leluilla.

Koirapuistossa se tapaa kavereita, ja kaikki ne sanovat toisilleen nätisti päivää ja näkemiin. Se osaa olla raitiovaunussa, käydä Stockmannilla ja istua kahvilassa. Kaipa se osaa lukeakin. Kaiken kaikkiaan hurmaava koira, aina ilahdun sen iloisista tervetuliaistoivotuksista.

B on kotoisin Lapista, ja hän päätti viedä Riksun näytille kotitaloon. Matka sujui makuuvaunussa, ja Riksu selvisi hyvin pitkästä matkasta. Perillä ajettiin vielä autolla ja päädyttiin kotitalon pihalle. Siellä odotti taloa vahtiva, räksyttävä pystykorva, se irvisteli ja ärisi Lapin kielellä eikä ymmärtänyt Riksun kaupunkilaisia kumarruksia.

Sisällä kukaan ei katsonut Riksua päinkään. Se oli tottunut ihailuihin ja silityksiin, mutta sille oli hirmuinen järkytys, että se oli vain koira. Se ei uskaltanut mennä yksin ulos eikä kulkea huoneissakaan. Kummallisia, uusia hajuja ja se huomaamattomuus!

Riksu kulki B:n jaloissa, ei päästänyt emäntäänsä silmistä. Talonväen mielestä tuollainen koira oli hyödytön höpsötys, ja se tajusi sen ja häpesi. Lopulta se ei osannut stressiltä nukkuakaan.

Se kärsi koko kotimatkan, turkistakin katosi hohto. Kotiin päästyä se nukkui viikon. B päätti, ettei vie koiraansa koskaan enää Lappiin.

Jos mahdollista, niin Lapissa kissat ovat Riksuakin halveksuttavampia. Etelän ”riuku” muutti pohjoiseen hienon angorakissansa kanssa. Kissa kuoli ja emäntä halusi sille kunnolliset hautajaiset. Hän tilasi paikalliselta puusepältä hienon arkun, ja kissa haudattiin kauniille paikalle tunturiin.

Hautajaisten jälkeen puuseppä kaivoi haudan auki, otti puisen kirstun ja pitää siinä työkalujaan tänäkin päivänä. Onneksi omistaja on autuaan tietämätön asiasta, mutta paikalliset kyllä tietävät ja naureskelevat.

Kaikki koirat pitää rekisteröidä. Enpä tiedä miten siihen Lapissa suhtaudutaan. Eiväthän ne ole ihmisiä, ne ovat ”vain” elukoita. Mutta muualla lemmikit ovat perheenjäseniä ja niitä kohdellaan sen mukaisesti. Äänestämään ne eivät vielä pääse.

Pirkko Arstila

freelancer

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän