Matkailutoimiston tulevaisuus on turvattava

0

Järkyttyneenä olemme saaneet tietoomme, että kaupunki on aikeissa myydä vanhan, kauniin ja historiallisesti arvokkaan Raatihuoneen torin laidalta. Suunniteltu myynti on hyvin valitettava päätös.

Ennen kaikkea suunnitelmat palvelupiste Passarin ja matkailutoimiston siirrosta pois kaupungin keskustasta vaikuttavat aika oudoilta. Sekä kaupunkilaiset että matkailijat tarvitsevat palveluita, neuvontaa ja opastusta keskeisellä paikalla, jonne on helppo päästä. Raatihuone on näiden neuvontapalveluiden kannalta ollut paras mahdollinen paikka: historiallinen, kaunis rakennus keskellä kaupunkia.

Matkailu on tärkeää niin kaupungin imagon kuin palveluyrittäjien elinkeinon kannalta. Matkailusta saatiin Uudessakaupungissa vuonna 2022 välitöntä ja arvonlisäverotonta tuloa 20,6 miljoonaa euroa. Matkailutoimisto edistää palvelujen saatavuutta ja kaupungin tunnettavuutta monin tavoin, joten toiveena olisikin, että matkailutoimistolle järjestyisi sopiva tila kaupungin keskustasta.

Matkailutoimiston siirto kauas kaupungin keskustasta antaa aiheen pelätä, että kaikki matkailun edistämiseksi tehty työ nähdään arvottomana. Ensisijainen toiveemme on, että Raatihuone säilyisi kaupungin omistuksessa tai ainakin matkailutoimisto ja Passari voisivat jäädä mahdollisen uuden omistajan vuokralaisiksi.

Vähintään pitäisi keskustaan saada toimipiste matkailun käyttöön, ellei toiveena ole se, että matkailijat pysyisivät poissa kaupungistamme ja sen liikkeistä, majoituspaikoista, ravintoloista, nähtävyyksistä. Näistä toki saa tietoa hakemalla netistäkin, mutta mikään ei korvaa ihmisläheistä neuvontaa – eikä polkupyörääkään ihan helposti saa välittömästi käyttöönsä netistä.

Uudenkaupungin Matkailuoppaat ry.

puolesta Riitta Kilkku

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän