Nystarsin naisille tappio ”Star Wars”-pelissä

0

Salibandyn naisten ykkösdivisioonassa ollaan siirtymässä ratkaisevaan vaiheeseen, kun jaetaan paikkoja kuuden parhaan joukkoon. Tähän sakkiin hamuava Nystars ei ollut parhaimmillaan erittäin tärkeässä ottelussa Espoossa.

Kyseessä oli eräänlainen ”Star Wars”-ottelu, kun kotijoukkue oli nimeltään Northern Stars ja vastustaja Nystars. Emäntien tähdet loistivat kirkkaammin, mutta ukilaiset venyttivät pelin jatkoajalle. Vaikka tappio tuli rankkareiden jälkeen maalein 5–4, mukaan lähti yksi sarjapiste ja se voi olla arvokas lopullisia sijoituksia jaettaessa.

Tuloksellisesti peli ei vaikuttanut heikolta, mutta pelillisesti oltiin pettyneitä myös joukkueen sisällä.

– Vaikea peli. Muutamia valonpilkahduksia tuli, mutta ei saatu niitä jatkumaan. Yksi piste oli tärkeä, mutta lähempänä omaa tasoa olisimme varmasti ottaneet täydet pinnat, Nystarsin valmentaja Juha Haanpää pohdiskeli.

Ensimmäinen erä viittasi paljon parempaan kuin lopulta nähtiin. Riina Rantanen ( Julia Hakanpää ) siirsi ukilaiset 0–1-johtoon jo minuutin jälkeen. Pari minuuttia myöhemmin nähtiin tasoitus ja erän loppupuolella Nystars osui kahdesti. Ensin Emilia Hakanpää petasi Laura Piiroiselle paikan ja peli oli 1–2. Liina Hyytiä maalasi 1-3:een ja näissä numeroissa mentiin ensimmäiselle tauolle.

Probleemat nostivat päätään toisessa erässä. Maaleja ei nähty, mutta peli kieli hankaluuksista.

– Vastustaja karvasi korkealta, mutta olemme sitä yleensä osanneet hyvin purkaa. Meille tuli huonoja syöttöjä ja pallonmenetyksiä, Haanpää kritisoi.

Viimeisen periodin alussa tuli harvinaisen synkkä hetki. Kolme maalia omiin alle kahdessa minuutissa ja Nystars joutui hetkessä takaa-ajajaksi. Onneksi tästä shokkihoidosta toivuttiin ja espoolaiset eivät päässeet karkuun. Riikka Laato (J. Hakanpää) tasoitti 11 minuuttia ennen loppua ja sen jälkeen ei maaleja enää nähty.

Maalittoman jatkoajan jälkeen paremmuus haettiin rankkareilla, jossa pääasiassa olivat molarit. Molempien joukkueiden kolme ensimmäistä suoritusta tuottivat vesiperän.

Kaksi viimeistä kotijoukkueen pelaajaa saivat reikäpallon maaliin, kun Nystarsilta onnistui vain Laato. Näin kaksi pistettä Espooseen ja yksi Ukiin.

Northern Stars on toinen niistä kahdesta joukkueesta, jotka pystyvät Nystarsin nykyiseltä viitossijalta realistisesti tiputtamaan. Häntäpään joukkueet ovat jo kauempana. Seuraava peli on vähintään yhtä tärkeä, kun toinen päävastustaja eli Helsinki United vierailee Uudessakaupungissa. Tämä kotipeli on ohjelmassa helmikuun kymmenes päivä.

Juha Laine

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän