Hänen lisäkseen toimittaja, kirjailija FT Lasse Lehtinen luennoi Väinö Tannerin suhteesta presidentteihin.
Soikkasen luento eteni hersyvin esimerkein, joista yksi kertoi Kekkosesta :
Suomen Sofian suurlähetystössä oli käytetty runsaasti alkoholia ja asiasta tuli presidentille juorutasoisia valituksia. Kekkonen, joka ei itsekään sylkenyt lasiin, vastasi valittajalle: ”Kuitenkin asia on niin, että mies, joka ei tee muuta virhettä – tai ei tee muuta ylimalkaankaan – kuin että humalatilassa on humalassa, tekee maalle vähemmän vahinkoa kuin mies, joka selvin päin tekee tyhmyyksiä.”
– Kekkonen oli ironian ja ivan mestari, Soikkanen totesi.
Soikkanen kertoi tutustuneensa Suomen presidenttien huumorintajuun kirjoittaessaan ulkoministeriön historiasta kirjaa. Hän haastatteli suurlähettiläitä, joilla oli mehukkaita tarinoita kerrottavanaan. Niiden perusteella saattoi päätellä, minkälaista Suomen presidenttien huumorintaju on ollut.
– Huumorin kannalta parhaita ehdottomasti ovat olleet Paasikivi ja Kekkonen. Heissäkin oli selvä ero. Paasikiven sanonnat ja käytös näyttivät usein koomisilta ja komiikka syntyi Paasikiven yrittämättä. Kekkonen taas oli useimmiten se, joka sivalluksillaan loi tietoisesti huumoria, komiikkaa ja ivaa, Soikkanen kuvaili.
Myös Mannerheim käytti tietoisesti huumoria ja ironiaa. Sekä Mannerheimissa ja Kekkosessa oli Soikkasen mukaan yksi yhteinen piirre: kumpikin kohteli tavallisia ihmisiä kunnioittavasti, Mannerheim sotilaita ja Kekkonen raskaan työn raatajia, kuten metsureita. Sen sijaan työhön liittyvä lähipiiri sai kokea sanansäilän terävyyttä.
– Kerrankin Mannerheim vaati tarjoilijaa kaatamaan ruokaryypyt piripintaan ja voi sitä onnetonta kenraalia, jonka käsi tärisi ja ryyppy läikkyi. Mannerheim tivasi, että pelkäätkö sinä, Soikkanen kertoi. Hän huomautti, että tällaista käytöstä pidettäisiin nykyaikana työpaikkakiusaamisena.
Presidentti Mauno Koivisto oli huumorintajuinen, mutta hänen huumorinsa oli erityyppistä kuin ironisesti sivaltavan Kekkosen.
– Koivistolla oli turkulainen huumorintaju, kuivaa huumoria höystettynä hitusella ironiaa, Soikkanen kuvaili.
– Koivisto tykkäsi siitä, että asiat sanotaan hiukan alakanttiin.
Rutikuivia presidenttejä Soikkasen mielestä ovat olleet K.J. Ståhlberg, Kyösti Kallio ja Risto Ryti, jotka eivät viljelleet minkään lajin huumoria.
– Eikä heidän yksityiselämänsäkään antanut aihetta komiikkaan tai huumoriin.
Presidentti P.E. Svinhufvud synnytti huumoria käytöksellään. Svinhufvud suhtautui piittaamattomasti protokollaan ja sen seurauksena kertyi hämmentäviä ja huvittavia tilanteita. Juho Kusti Paasikivi tunnettiin kiivaana miehenä, joka raivostui ja kiukutteli.
– Pankkiin jouduttiin hankkimaan tuplaovet, kun hänen räjähdyksensä kuuluivat pankkisaliin asti.
Täysin toisenlainen oli Lauri Relander, jota Soikkasen mukaan voi luonnehtia lupsakkaaksi karjalaiseksi.
Viime ajan presidentit ovat olleet maltillisesti käyttäytyviä. Soikkanen arvioi, ettei Martti Ahtisaaresta, Tarja Halosesta ja Sauli Niinistöstä ole revittävissä huumoria.
– Tosin Tarja Halonen ja huumorisota oli oma kokonaisuutensa, hän viittasi muumimamma-kohuun.
Niinistön huumorintajua Soikkanen vertasi Koivistoon.
– Hitunen ironiaa ja alakanttiin.
Presidentinvaali on ollut aina henkilövaali
FT Lasse Lehtinen keskittyi luennossaan Väinö Tannerin aikakauteen, mutta totesi, että sen aikaisissa ja nykyisissä presidentinvaaleissa on tietty yhtymäkohta:
– Presidentinvaali on ollut aina korostetusti henkilövaali.
Tanner oli aikanaan useammankin kerran presidenttiehdokkaana, mutta ei koskaan tullut valituksi presidentiksi.
Tanner oli yksi merkittävimpiä suomalaisia poliitikkoja 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Hän vaikutti yli 50 vuotta Suomen politiikassa. Tanner valittiin 26-vuotiaana yksikamarisen eduskunnan nuorimmaksi jäseneksi.
Suomen ensimmäiset presidentinvaalit oli vuonna 1919. Suomi kansakuntana oli sisällissodan jäljiltä kahtiajakautuneessa tilassa. Aluksi Suomeen haluttiin kuningasta, mutta Saksan hävittyä 1. maailmansodan sodan jo kuninkaaksi kysytty saksalainen prinssi Friedrich Karl kieltäytyi. Suomen ensimmäiseksi presidentiksi valittiin Kansallisen Edistyspuolueen ehdokas Kaarlo Juho Ståhlberg.
Ensimmäisen presidentin kausi oli haastava.
– Syyskuussa 1919 Ståhlberg sai kirjeen, jossa 32 jääkäriupseeria vaati presidentin eroa virastaan murhaamisen uhalla. Ståhlberg kylmäpäisesti vain mapitti kirjeen. Hän tiesi, etteivät poliisi ja suojeluskunta olisi häntä auttaneet, Lehtinen kertoi.
Vuonna 1925 Suomeen valittiin presidentti ensimmäistä kertaa valitsijamiesvaalilla. Tanner oli SDP:n ehdokkaana, mutta Maalaisliiton ehdokas Lauri Kristian Relander tuli valituksi.
– Tannerista pääministerinä tuli kuitenkin vt. presidentti 1926.
Lehtinen kuvaili, miten hankalaan tilanteeseen Tanner vt. presidenttinä joutui.
– Hän otti vastaan paraatin, jossa suojeluskuntalaiset marssivat. Tanner hankki silinterihatun ja hoiti homman. Se oli ele kansallisen eheytymisen mahdollisuudesta, Lehtinen tulkitsi.
– Tannerin hallitus myös laillisti suojeluskunnan.