– Valmistuin 1990-luvun alun Suomen syvän laman aikana. Tuli tehtyä jos mitä töitä, muun muassa metsurihommia. Sitten päädyin satamaan muun muassa tilapäisahtaajaksi, Pyhämaassa asuva De Meulder kertoo.
Kun lama alkoi helpottaa, De Meulder pääsi satamaoperaattorille töihin. Omaksi alaksi alkoi hiljalleen muodostua logistiikka.
Satama ja metsäteollisuus yhdistyivät, kun De Meulder työskenteli vuosituhannen vaihteessa UPM:llä, josta matka jatkui varustamoille. Hän toimi muun muassa Meriauran varatoimitusjohtajana.
De Meulder ei ole pelännyt urallaan haasteita, vaan on mennyt aaltoja kohti.
– Minut valittiin Porin sataman toimitusjohtajaksi vuonna 2015. Se oli ihan uusi haaste.
Hänelle kerrottiin, että työ ei ole helppoa, eikä sellaiseksi muutu, mutta se ei De Meulderia estänyt.
Kun hänet vuonna 2020 hänet valittiin Euroports Finlandin toimitusjohtajaksi, oli alku hankala.
– Ihan hirvittävää. Aloitin helmikuussa 2020, De Meulder naurahtaa.
Juuri tuohon aikaan koronapandemia oli rantautunut Suomeen.
– Yhdessä yössä muuttuivat kaikki toimintatavat, hän muistelee.
Ensimmäiset pari vuotta menivät koronan kanssa taistellessa, samoihin aikoihin iski Rauman terminaaliin Kaipolan paperitehtaan sulkeminen sekä hieman myöhemmin Ukrainan kriisi.
Satama-alalla ei kuitenkaan ole tapana luovuttaa. Sen on De Meulder huomannut itsessään ja muissa.
– Toimiala on kuin vika päässä, ei osaa luovuttaa, eikä ole tarvettakaan.
Työn ohessa hän kouluttautui tuotantotalouden diplomi-insinööriksi. Hän on työskennellyt koko uransa miehisillä aloilla, mutta se ei ole ollut missään vaiheessa ongelma.
– Osaan omalta pihalta kaataa puun. En tarvitse metsuria paikalle.
Nuorena ajatukset olivat kuitenkin toisenlaisia. Hän haaveili eläinlääkärin ammatista, kunnes tekninen ala vei mennessään ja päätyi lopulta teknilliseen korkeakouluun.
Edelleen ajatellaan, että on tyttöjen aloja ja poikien aloja. Tästä ajatusmaailmasta De Meulder kannustaa eroon.
– Älkää tytöt pelätkö teknisiä aloja. Kannustan voimakkaasti sinne suuntaan.
Satama-alalla sukupuolijakauma on selvä, vaikka työtä tehdään paljon koneilla, jolloin fyysisen työn osuus on pienempi, silti yhtäkaikki fyysisesti kuluttavaa työtä. De Meulder kannustaa naisia myös satama-alalle.
– Meille räätälöidyssä Winnovan koulutuksessa on ilahduttavasti naisia mukana, hän on huomannut.
Hänet on otettu aina hyvin vastaan alalla ja hän on saanut työskennellä loistavien esihenkilöiden kanssa.
– Olen sen verran teflonia, että en ymmärrä, että joku ala ei olisi tytöille.
Satama-ala on globaali ala, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen.
– Millainen tulevaisuus on Suomen teollisuudella, siihen ei ole suoranaista vastausta. Esimerkiksi Uudessakaupungissa on Yaran tehtaat, mutta ei päätöksiä tehdä täällä, vaan Keski-Euroopassa tai kauempana, De Meulder antaa esimerkin.
Europortsilla on yhdeksän terminaalia Suomessa Kemistä Haminaan. Lähin sijaitsee Raumalla, missä myös De Meulderin yksi työpiste sijaitsee.
Työn puolesta hän seuraa tarkasti myös Uudenkaupungin sataman ja Työveneen asioita.
– Iloitsen Työveneen uutisista. Itse asun paikkakunnalla, vaikka en ole täällä töissä, veroni maksan tänne.
Koti löytyi Pyhämaasta
Syy miksi, Sari De Meulder muutti miehensä kanssa yksitoista vuotta sitten Pyhämaahan, on ikävä. Hänen Eurassa asunut äitinsä oli vakavasti sairas ja De Meulder halusi muuttaa lähemmäs vanhempiaan.
– Olin Turussa töissä ja työmatka piteni aikalailla, mutta se helpotti sukkulointia työn ja vanhempien välillä, tuolloin Kustavissa asunut De Meulder muistelee.
Äiti kuoli jo vuosi muuton jälkeen, mutta De Meulderit olivat jo kotiutuneet Pyhämaahan.
– Olemme jo puhuneet, että emme täältä mihinkään lähde. Täällä on kaikki mitä tarvitsee.
Sarin mies Xavier on aloittanut hiljattain uudessa työssä, jonka toimipiste sijaitsee Suomessa. Se on maailmankansalaiselle uutta, koska hän on ollut monta vuotta ulkomaankomennuksilla.
– Mieheni ei ole syntyperäinen suomalainen, mutta on asunut yli 30 vuotta Suomessa, puhuu hyvin suomea ja asioi virastoissa suomeksi, Sari De Meulder selventää.
Belgian Antwerpenissä syntynyt Xavier asui koko nuoruutensa eri puolilla Afrikkaa ja on työskennellyt merenkulkualalla.
Vesi liittyy vahvasti myös pariskunnan vapaa-aikaan, mutta talossa on kaksi eri ajatusmaailmaa veneilystä. Miehellä ei juuri nyt ole purjevenettä, mutta hän on ennen kaikkea purjehtija. Sari puolestaan on suoraviivaisempi.
– Meillä on mökki Vihtmaassa, lähellä Putsaarta. Minun tapani veneillä on liikahdus moottoriveneellä paikasta A paikkaan B, De Meulder naurahtaa.
De Meulderin työpäivät ovat pitkiä, mutta vapaa-aikaakin välillä on. Silloin hän nauttii Pyhämaan luonnosta ja Uudenkaupungin kulttuuritarjonnasta.
– Sienestän, marjastan ja liikun muutenkin luonnossa. Se on mun henkireikä.
Paneliassa, Peltomaan kulmalla, lähellä Nakkilan rajaa varttunut De Meulder on asunut maaseudulla melkein koko elämänsä, lyhyttä Helsingin vaihetta lukuun ottamatta.
Eläkepäiviin on vielä vuosia, mutta De Meulderit ovat jo puhuneet, että voisivat jäädä seudulle loppuelämäkseen. Erityisesti vanhat puutalot viehättävät.
– Se voisi löytyä jopa täältä kaupungista. Tämä on rauhallinen paikka elää ja olla.
Puutarha pitää kuitenkin eläkevuosien tontilta löytyä.
– Jotain tekemistä pitää olla. Ei leipomiseenkaan voi kaikkea aikaa käyttää, De Meulder naurahtaa.
Valokuvaaminen on toinen rakas harrastus, jota hän on jatkanut Uudessakaupungissa.
– Vuonna 1985 ostin ensimmäisen automaattisen järjestelmäfilmikamerani. Se on minulla edelleen, en ole raaskinut luopua.
