Tarvitsemme lisää liikettä

0

Viikko sitten Vuoden urheilija -palkintogaalan yhteydessä lanseerattiin myös uusi kampanja: Suomi – toimintakykyinen maa ja kansa. Kampanjaa ovat käynnistämässä Suomen Olympiakomitea, Yle, Kuntaliitto, työmarkkinakeskusjärjestöt ja Deloitte.

Kampanjan tarkoituksena on saada suomalaiset liikkumaan nykyistä enemmän.

Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori totesi avauspuheessaan, että maailma ympärillämme on muuttunut ja liikkumattomuudesta sekä paikallaanolosta on muodostunut vakava vitsaus. Suomessa tehdään toki paljon hyvää työtä fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn parantamiseksi, mutta nämä toimet ovat osoittautuneet riittämättömiksi. Väestön kunto on laskenut lähes kaikissa ikäryhmissä. Siksi tarvitaan uutta ryhtiliikettä.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on lupautunut toimimaan Suomi – toimintakykyinen maa ja kansa -kampanjan suojelijana. Hän osaltaan muistutti, että liikkumattomuuden kustannukset ovat todellinen rasite Suomelle.

Presidentti on oikeassa. Laskelmien mukaan liikkumattomuudesta ja paikallaanolosta aiheutuu vuosittain miljardien eurojen kustannukset. Liikkumattomuus vie suomalaisilta jalat alta, kirjaimellisesti.

Kampanjassa muistutetaan, että kysymys ei ole liikunnasta tai urheilusta, vaan toimintatapojen ja tottumusten muuttamisesta. Käytetään rappusia eikä hissiä, jätetään auto kotiin ja kuljetaan lyhyet matkat jalan tai pyörällä, sohvalla makailun ja kännykän turruttavan selailun sijaan mennään ulos bongaamaan lintuja tai laskemaan lasten kanssa mäkeä.

Kampanja alkaa hyvää aikaan, sillä aika moni uhoaa aloittavansa uuden, terveellisemmän elämän näin vuoden alussa. Yleensä terveellisempi elämä tarkoittaa myös liikunnan lisäämistä. Aika monen into kuitenkin loppuu jo ennen helmikuuta. Olen itse kokenut tämän saman.

Olikin aika lohdullista lukea Toimintakykyinen Suomi -työn vetäjän Petri Keskitalon blogista, miten liikunnan lisääminen arkeen voi olla vaikeaa jopa entiselle huippu-urheilijalle. Keskitalo tuli aikanaan tunnetuksi yleisurheilukenttien menestyjänä ”Elmona”, jolla on taskussaan niin 10-ottelun nuorten maailmanmestaruus, kuin useampi olympia- ja MM-kisaedustus.

Nyt jo keski-ikäinen Keskitalo tunnusti blogissaan liikkuvansa liian vähän. Usein työpäivän jälkeen hänkin lässähtää sohvalle Netflixin ääreen. Petri Keskitalon oma henkilökohtainen lupaus onkin, että kolmena iltana viikossa hän tekee television katselun sijaan jotain liikunnallista. Lisäksi hän yrittää ujuttaa viikon työrytmiin mukaan tunnin verran liikuntaa ja pitää kaikki mahdolliset Teams-palaverit kävellen.

Näistä Keskitalon helpoista liikuntalupauksista voisi moni ottaa mallia, minäkin.

Suomalaisia mukana liikuttamassa on myös Kuntaliitto. Paikallistasolla pyritään innostamaan liikkeelle esimerkiksi erilaisten kampanjoiden avulla. Toissa viikolla starttasi kuntien välinen, maaliskuun loppuun asti kestävä Liiku talvella -kampanja. Kirjauksia voi tehdä erilaisista talvilajeista kuten hiihto. lumikenkäily, luistelu, potkukelkkailu tai retkiluistelu, mutta myös muista lajeista kuten vaikka pyöräily ja kävely. Näin huono talvi tai lumitilanne ei estä osallistumasta. Jokainen kuntalainen saa osallistua yhteisten kilometrien keräämiseen omien voimien ja tavoitteiden mukaan.

Liiku talvella -kampanjaan osallistuminen voisikin olla yksi mukava tapa lisätä niitä omia liikuntakilometrejä. Nyt on ainakin oiva keli harrastaa vaikka potkukelkkailua.

Maija Ala-Jääski

toimittaja

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän