Työvoiman kysyntä hiipunut Varsinais-Suomessa – Uudessakaupungissa työttömien määrä lähes sama kuin vuosi sitten

0
Varsinais-Suomen Ely-keskuksen joulukuun tilastojen mukaan Salossa työttömyys on korkeinta (11%) ja Ruskolla matalinta (4,8 %).

Varsinais-Suomessa työttömien määrä nousi 2 700 henkilöllä joulukuun aikana. Työttömyys lisääntyy normaalivuosinakin suhteellisen reilusti joulukuussa, mutta nyt työttömien määrän lisäys oli tavallistakin suurempi, kerrotaan Varsinais-Suomen Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen joulukuun työllisyyskatsauksessa. Ely-keskuksen mukaan työvoiman kysyntä on hiipunut vauhdikkaista viime vuosista todella paljon alaspäin.

Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta eli työttömyysaste oli joulukuun lopussa maakunnassa 10,3 prosenttia, mikä on lähes prosenttiyksikön korkeampi kuin vuosi sitten. Varsinais-Suomessa on kuitenkin parempi tilanne kuin koko Suomessa, jossa työttömyysaste oli 11,2 prosenttia.

Uudessakaupungissa työttömiä oli 699, mikä on yhdeksän enemmän kuin vuosi sitten joulukuussa. Laitilassa tilanne oli melkein sama kuin vuosi sitten. Joulukuussa laitilalaisia oli työttömänä 303, mikä on vain kolme työtöntä enemmän kuin vuosi sitten. Pyhärannassa työttömyystilanne on jopa parantunut kuudella henkilöllä vuoden takaisesta. Tuoreissa tilastoissa pyhärantalaisia työttömiä oli 73.

Taivassalossa, Vehmaalla ja Kustavissa työttömien määrä kasvoi viime vuodesta. Taivassalossa työttömiä oli joulukuun tilastossa 75, Vehmaalla 98 ja Kustavissa 38.

Työttömiin työnhakijoihin lasketaan myös lomautetut, joita oli huomattava määrä: Laitilassa 56, Pyhärannassa 14, Uudessakaupungissa 140, Taivassalossa 23, Vehmaalla 10 ja Kustavissa 6.

Joulukuun viimeisenä päivänä oli avoimia työpaikkoja tarjolla alueen työ- ja elinkeinotoimistossa 3 300 kappaletta eli reilusti vähemmän kuin vuosi sitten. Seuraavasta työllisyyskatsauksesta odotetaan positiivisempaa, sillä tammikuussa työttömien työnhakijoiden määrä supistuu normaalivuosina kohtuullisen reippaasti joulukuuhun verrattuna.

Iida Kauppi

Työttömyysaste eli työttömien osuus työvoimasta

Kustavi 9,1 %

Laitila 7,7 %

Pyhäranta 8,2 %

Taivassalo 10,8 %

Uusikaupunki 9,8 %

Vehmaa 9,6 %

Vakka-Suomi 9,1 %

Varsinais-Suomi 10,3 %

Suomi 11,2%

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän