Asuinaluekyselyt on tehty pilke silmäkulmassa ja niin varmasti vastaajatkin kyselyyn ovat suhtautuneet. Parasta asuinaluetta on vaikea nimetä, kun kriteerit ovat niin moninaiset. Se mitä asukas asuinympäristössään arvostaa, vaihtelee ihmisen elämäntilanteenkin mukaan.
Kysely antaa kuitenkin jonkinlaisen kuvan siitä, miten ihmiset Uudessakaupungissa ja eri asuinalueilla viihtyvät.
Kyselyn tulokset ovat mannaa Uudellekaupungille. Vastausten valossa vaikuttaa siltä, että Uudenkaupungin asuinalueet ovat hyvin tasa-arvoisia. Eri asuinalueita kehutaan jopa samoin kriteerein. Vastaajat kiittelevät asuinalueensa luontoa ja ulkoilureittejä sekä kehuvat, miten lähellä palvelut ovat. Näillä kriteereillä vastaajat äänestivät Santtion parhaaksi asuinalueeksi, mutta samat perustelut sopivat myös esimerkiksi ydinkeskustaan, Sorvakkoon, Salmeen, Ruokolaan ja Hakametsään.
Hakametsä eli ”Hakitsu” on ollut takavuosina huonossa maineessa. Maine on selvästi vanhentunut. Hakametsä on käynyt läpi saman kehityksen kuin yleensä kaupunkilähiöt. Kun lähiöön muuttaa yhtä aikaa paljon uutta väkeä eri puolilta Suomea, kaikenlaista sattuu ja tapahtuu. Myöhemmin elämä alueella vakiintuu ja seestyy.
Kyselyssämme Hakametsässä asuvat kehuvat, miten viihtyisää ja rauhallista Hakametsässä on nykyään asua. Ainoa asia, mikä asukkaita harmittaa on se, että Hakametsässä ei ole enää omaa lähikauppaa.
Vaikka alueiden eriytyminen suomalaisissa kaupungeissa on yleisesti viimeisen 20 vuoden aikana lisääntynyt, vaikuttaa siltä, että Uudessakaupungissa näin ei ole käynyt.
Teija Uitto