Vaalipäivä on merkittävä

0

Presidentinvaalin ennakkoäänestys alkoi viime viikon keskiviikkona ja päättyy tänään. Ennakkoon ääniä on annettu melko lailla samaa tahtia kuin presidentinvaalissa 2018. Saattaa jopa käydä niin, että ennakkoon ääniä annetaan kuuden vuoden takaisia vaaleja vähemmän.

Ennakkoäänestys on ollut maakunnassamme vilkkainta Kustavissa, jossa maanantaiaamuun mennessä äänioikeutetuista oli käyttänyt ääntään 33,9 prosenttia. Turussa äänioikeuttaan oli käyttänyt 31,3 prosenttia äänioikeutetuista. Uudessakaupungissa oli maanantaiaamuun mennessä äänestänyt 21,9 prosenttia äänioikeutetuista. Maakunnan alhaisin äänestysprosentti tässä vaiheessa on Laitilassa, jossa oli äänestänyt vasta 17,8 prosenttia äänioikeutetuista.

Vuonna 2018 presidentinvaalissa Turussa äänesti ennakkoon 40,1 prosenttia ja Uudessakaupungissa 33,2 prosenttia. Huomenna selviää, päästäänkö tällä kertaa näihin lukemiin.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö valittiin kuusi vuotta sitten ensimmäisellä kierroksella. Nyt vaaliasetelma on hyvin erilainen. Äänestäjistä iso osa saattaa aprikoida kahden tai jopa usean ehdokkaan välillä. Silloin mieluusti äänestetään vasta vaalipäivänä, jotta harkinta-aikaa olisi enemmän. Moni odottaa myös tuoretta kannatusmittausta, sillä näissä vaaleissa varmasti myös taktikoidaan.

Varsinainen vaalipäivä on ensi sunnuntaina ja näissä vaaleissa päivästä tulee erityisen tärkeä. Ennakkoäänestyspaikoilla on huomattu, että moni äänestäjä viipyy äänestyskopissa pitkään, mikä viittaa siihen, että äänestäjät empivät vielä vaalipaikallakin. Voi olla niinkin, että jos äänestyspäätös tuntuu vaikealta, jättää äänestämättä kokonaan.

Toisella kierroksella äänestäminen on äänestäjille helpompaa, kun ehdokkaita on vain kaksi. Mutta ketkä ne kaksi ovat – sen me äänestäjät ratkaisemme.

Kannatusmittaukset ovat vain kyselyitä, vain äänestyskopissa tehty ratkaisu vaikuttaa.

Teija Uitto

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän