Muutama viikko sitten olin pelireissulla Salossa. Pimeät arki-illat, joskaan ei enää syksyn pimeät, yhdistettynä parituntisiin bussimatkoihin, joista kotiin tullaan lähempänä puolta yötä. Ei välttämättä kuulosta pidemmän päälle houkuttelevalta, mutta urheiluharrastusten parissa toimiville ihmisille se on lähes elämäntapa, jonka ehdoilla mennään.
Oli kyseessä sitten Salo, Tampere, Nokia tai Loimaa, sama kaava toistuu aina paikkakunnalle ja pelipaikalle saavuttaessa. Bussi kurvaa hallin viereen, pelikamat nostetaan kantoon ja kävellään hallille. Ulko-oven kun avaa, ensimmäiset järjestyksenvalvojat ovat tervehtimässä ja toivottamassa tervetulleeksi. Vahtimestari antaa joukkueelle tarkoitetun pukuhuoneen avaimen.
Lyhyen halliin asettautumisen jälkeen katsastetaan yleensä vaihtopenkin alue. Siellä mainosten asettelijat tekevät omaa hommaansa, toimitsijapöydällä toimitsijat testailevat välineitään ja kirjaavat pelaajia pöytäkirjaan sekä tulostauluun. Kaikki tervehtivät ”vastustajajoukkuetta”.
Jossain vaiheessa kahvijano kolkuttelee. Puolitoista tuntia ennen ottelun alkua puffetin pitäjät keittelevät kahvia ja laittavat herkkuja esille. Vierasjoukkueen edustajat ovat yleensä niitä ensimmäisiä kahvimaun testaajia. Joidenkin joukkueiden edustajat tarjoavat ilmaisen kahvin vierasjoukkueelle, toiset eivät, mutta sillä ei ole mitään merkitystä. Sen sijaan iloisella ilmeellä on isokin merkitys.
Tällä Salon pelireissulla kahvihetkeni keskeytti eräs paikallinen järjestyksenvalvoja, jonka kanssa oli jo pari kuukautta sitten ehditty vaihtaa muutama sana. Vartin mittaisen keskustelun aikana ehdimme käydä läpi molempien joukkueiden edesottamukset, viikonloppupelien merkityksen, muisteluita ulkomaalaispelaajista ja sarjasta ylipäätään. Säästä ei taidettu kuitenkaan puhua.
Kaikki edellä mainittu tapahtuu sinä aikana, kun tavallista yleisöä ei vielä näy hallilla. Pian niitäkin alkaa tulemaan, jolloin kaikkien ottelutapahtuman ympärillä työskentelevillä ihmisillä käynnistyy työmoodi ja jokainen alkaa keskittymään vain ja ainoastaan olennaiseen.
Juuri nämä puolitoistatuntiset hetket ennen ottelua ovat niitä hetkiä, jonka vuoksi pitkiäkin matkoja on kiva tehdä. Kaikki ovat silloin vielä rennolla mielellä, pelaajat juttelevat keskenään ja heitä voi käydä vielä häiritsemässä erilaisten asioiden tiimoilta. Tunnelma on rauhallinen ilman yleisön hälinää ja kovaa taustamusiikkia. Jos ottelutapahtumaan tulee vasta vartti ennen ottelua, kaikkialla on jonoa, pelaajat lämmittelevät täysillä ja tulostaulun kello valuu alaspäin kohti nollaa. Tunnelma on jo kireä.
Parasta myöskin ennen ottelua tapahtuvissa kohtaamisessa on tutut kasvot. Samat toimitsijat, järjestyksenvalvojat, puffetin pitäjät ja vahtimestarit. Vaikka toisten nimiä ei tiedettäisi, kasvot tunnemme ja juttua syntyy.
Salon pelireissu päättyi vierailijoiden voittoon. Ukilaiset fanit juhlivat katsomossa ja kotijoukkueen kannattajat poistuivat pettyneenä. Kahvihetkellä kanssani jutellut järjestyksenvalvoja tuli onnittelemaan ja kertaamaan ottelun kulkua.
Turvallisen kotimatkan toivotuksen ja kädenpuristuksen jälkeen hän viimeiseksi totesi.
– Maaliskuussa nähdään Ugissa!
Eero Siivonen
toimittaja