Kaupunginvaltuutettu Jari Valkonen (ps.) teki lokakuussa 2022 valtuustoaloitteen, jossa hän ehdotti, että kaupunkiin perustettaisiin kriisitoimikunta.
– Kaupungin väkiluku laskee jopa ennusteita nopeammin, eikä Uusikaupunki ole kyennyt kehittämään kaupunkia vetovoimaiseksi, vaan on jäänyt muuttotappioiden kera harmaaksi murheenlaaksoksi, Valkonen muotoili.
Hänen mielestään kaupungin pitäisi puuttua tilanteeseen viipymättä ja luoda kaupunkiin osaava ja vastuullinen kriisitoimikunta.
– Toimikunnan jäsenten tulisi edustaa uutta ajatusmaailmaa, jotta se pystyisi muuttamaan Uudenkaupungin nykyisen toivottoman taantumuksellisen kehityssuunnan, Valkonen totesi.
Kaupunginhallitus sai aloitteen kaupunginvaltuustolta valmisteltavaksi. Talousjohtaja Anne Takala on nyt vastannut aloitteeseen ja totesi, että kaupunki on viime vuosina kehittänyt toimintaansa monipuolisesti. Kaupunki on parantanut veto- ja pitovoimaa, satsannut terveeseen talouteen sekä kehittänyt organisaatiota ja johtamista.
– Kaupungin strategian valmistelu aloitetaan maaliskuussa ja se päivitetään toukokuussa. Kaupungissa on myös tehty useita selvityksiä ja käynnissä on parhaillaan kehittämishankkeita, Takala listasi.
Kaupunki esimerkiksi osallistuu parhaillaan Uuden sukupolven organisaatiot -projektiin, jonka kärkiteemana on uudistuvien kuntien johtaminen. Luottamushenkilöille on myös rakennettu kaksi uutta vaikuttamisfoorumia, jotka ovat konserni- ja elinvoimajaosto sekä kaupunkisuunnittelujaosto.
Kaupunkisuunnittelujaosto sekä konserni- ja elinvoimajaosto ovat kokoontuneet muutaman kerran viime syksyn jälkeen.
Takala muistutti myös, että kaupungissa on käynnistetty talouden sopeuttamisohjelma, jossa seuraavaksi tarkastellaan kiinteistöjä, joista kaupunki luopuu. Ensi vuonna valmistuvan monitoimijatalo Wintterin toivotaan myös lisäävän kaupungin veto- ja pitovoimaa sekä edistävän kaupunkilaisten hyvinvointia.
– Kaupunki tekee kaupunginhallituksen johdolla koko ajan aktiivisesti monia toimenpiteitä vastatakseen aloitteessa esitettyihin huoliin ja turvatakseen kaupungin vetovoimaisuuden ja taloudellisen vakauden. Erillisen kriisitoimikunnan perustamiseen ei siis ole tällä hetkellä tarvetta, Takala tiivisti.
Kaupunginhallitus päätti hyväksyä vastauksen aloitteeseen ja esittää valtuustolle, että se hyväksyisi vastauksen ja aloite olisi loppuun käsitelty.