Uudenkaupungin Sanomien ja Laitilan Sanomien toimitusten yhteinen testiryhmä sai selvitti, miten jokaisen oma kotitalous pärjäisi häiriötilanteessa vaadittavat kolme päivää. Kukaan ei valmistautunut tehtävään etukäteen, vaan jokainen kävi kodin kaapit läpi sattumanvaraisena päivänä. Jokaisella oli käytössään oheiset suosituslistat ruoka- ja muista tarvikkeista, jotka kodista tulisi löytyä 72 tunnin varautumista varten.
Miten kävi, riittäisikö tositilanteessa kaikille vettä ja myös mustille murkinaa? Vai tulisiko vessapaperista kinaa?
Ehtiikö pakastin sulaa kolmessa päivässä?
Yhden hengen ja koiran
kotitalous kaupunkialueella
Yhden hengen talouteni säilyisi hyvin kolme vuorokautta hengissä kuivakaapistani löytyvillä aineksilla. Jos varsinaista ruoanlaittomahdollisuutta ei ole, vaan tuotteet pitäisi syödä sellaisenaan, karsiutuvat ruokalistalta kuitenkin riisit, kaurahiutaleet ja nuudelit.
Syötävää jää silti neljä säilykepurkillisia tomaattimurskaa, kaksi ananaspurkkia, kolme purkkia tonnikalaa, yksi maissisäilyke ja kookosmaito. Kaapissa on vanhentuneita hapankorppuja, kaksi pakettia suklaakeksejä sekä paketillinen tortilloja. Myös kaksi joulusuklaarasiaa on syömättä.
Lähdevettä on kolme litraa, jotka täytyisi hätätilanteessa säästää yhteishuoltajuudessa olevaa koiraa varten. Koiralle on myös vajaat viisi kiloa kuivaraksuja sekä avaamaton pussi luita ja vanhentuneita herkkukeksejä. Ihmisen juotavaksi jäisi 9×0,33 litran vissyä, kolme litran tölkkiä mehua, kaksi puolen litran limpparia ja pullo shampanjaa.
Myös jääkaapissa olevat kaksi myslijogurttia, kolme litraa maitoa, juusto, leikkele sekä puoli kiloa sipuleita, neljä porkkanaa ja kaksi paprikaa säilynevät hetken syömäkelpoisina.
Pakastimessa olevista ruoista voisi syödä aluksi ainakin leivät ja marjat. Alkuvaiheessa raakaa lihaa voisi syöttää koiralle. Ehtisikö pakastin sulaa täysin kolmessa päivässä?
Vessa- ja talouspaperia on 11 rullaa, muovipusseja löytyy kymmenkunta, särkylääkkeitä ja jodia on, mutta ei ensiapulaukkua. Kuitenkin laastareita ja erilaisia sidostarpeita löytyy. Palovaroittimia on kolme. Lisäksi on sammutuspeite, paristoilla toimiva radio ja AA-paristoja. Taskulamppuja on kolme, mutta yhtään niihin sopivia isoja paristoja ei ole. Kynttilöitä ja tulitikkuja löytyy. Kannellista ämpäriä tai kanisteria ei ole, mutta lattianpesuun soveltuva ämpäri kyllä on. Käsidesiä on, kosteuspyyhkeitä ei ole. Käteistä löytyy noin sata euroa.
Kaupasta vettä ja puuvara kuntoon
Haja-asutusalueella asuva
pariskunta ja pari koiraa
Pikainen inventaario keittiön kaapeissa antoi ajateltavaa. Erilaisia säilykkeitä, keksejä ja korppuja, hiutaleita, makaroneja ja jauhoja löytyi helposti useamman päivän tarpeisiin, mutta ei pisaraakaan vettä. Kodin ihmisasukkaille olisi janonsammuttajaksi tarjolla muutama purkki mehua, pari litraa kivennäisvettä ja pullo kuohuviiniä, mutta koiraparoille ei olisi mitään.
Olen aina ajatellut, että pullotetun veden ostaminen kaupasta on tuhlausta. Hanasta saa hyvää vettä. Ja jos sattuisi käymään niin, ettei hanasta tulisi vettä, niin vajaan sadan metrin päästä löytyy kylän kaivo. Mutta olenko todellisuudessa innokas kaivamaan kaivoa kinoksista vuosisadan talvimyrskyn riehuessa ympärillä? En usko.
Kaivokin olisi hyödytön, jos ulos ei saisi lainkaaan mennä, esimerkiksi säteilyvaaran takia.
Omalle kauppalistalle tuli heti lisättyä pari litraa lähdevettä.
Sen sijaan pari varapussia koirien kuivamuonaa löytyy aina, osin siksi, että lähimpään kauppaan on matkaa. Pitkää kauppamatkaa on myös kiittäminen siitä, että kaapeista löytyy helposti se kolmen päivän ruokahätävara. Kaupungin keskustassa asuessani ruokavarastoni olivat huomattavasti heikommassa jamassa.
Kaappien lisäksi myös pakastin on pullollaan syötävää. Kun kodissa on puuhella ja polttopuitakin parin vuoden tarpeisiin, niin laajan sähkökatkon yhteydessä pakasteiden valmistus kävisi suhteellisen kivuttomasti. Toinen asia on, miten säilyttää viisi litraa kasvissosekeittoa ja ämpärillinen marjakiisseliä ilman jääkaappia.
Muut 72 tunnin varautumislistalla mainitut tavarat taloudesta löytyvät, ladattavaa virtalähdettä lukuun ottamatta. Tai sellainen on jossain kaapin perällä, mutta kukaan ei muista sitä koskaan ladata. Olemme siirtyneet käyttämään ladattavia otsalamppuja, koska ne ovat käteviä ja niissä on hyvä valoteho. Ehkä on kuitenkin syytä säästää ja pitää käyttökunnossa myös yksi patterilamppu.
Vähemmälläkin varmaan selviää
Sinkkutalous kaupunkialueella
Kun yksin asuu pienehkössä kerrostaloyksiössä ja elää suhteellisen rytmitettyä elämää, ei kauheasti tule ajateltua viikkoa eteenpäin. Esimerkiksi kauppareissuilla tulee ostettua lähinnä juuri niin paljon tarvikkeita, mitä tulee tarvitsemaan seuraavaan kauppareissuun asti, ja kauppapäiviä pidän viikossa kaksi.
Koronapandemian ja Ukrainan sodan jälkimainingeissa hätävaratarvikkeiden olemassaolo nousi vahvemmin pinnalle ja varmasti laittoi ihmiset, hetkellisesti ainakin, ajattelemaan omaa hätävaravarastoaan.
Tapani elää vakiintuneiden kauppapäivien mukaan ja ostaa tarvikkeita seuraavaan reissuun asti mahdollistaa kyllä sen, että kotivaran ruokatarvikkeita löytyy kyllä 72 tunniksi, mutta ei kaikki kohdat eivät täyty.
Minulta ei löytynyt näkkileipiä, pähkinöitä, hilloja, murohiutaleita, kala- tai lihasäilykkeitä. Muut kotivaralistan tarvikkeet löytyivät.
Asunnostani löytyy myös särkylääkkeitä, paristolla toimiva radio, paristoja, taskulamppu, ladattu varavirtalähde, käteistä rahaa, käsidesiä, muovipusseja, ensiapulaukku, palovaroitin ja alkusammutusvälineet.
Kotivaralistaan liittyvistä kodin tarvikkeista minulta löytyivät siis lähes kaikki, mutta ruokavaraa voisi olla enemmänkin. Seuraavalla kauppareissulla täytyy miettiä, pitäisikö poiketa omasta tavasta ja katsoa pitemmälle. Uskon kuitenkin, että selviäisin 72 tunnista.
Ruuanlaitto vaatisi
luovuuttaLapsiperhe, kaksi aikuista sekä 7- ja 9-vuotiaat lapset
Jano meille tulisi ihan ensimmäiseksi, koska kotivarastamme puuttuu se tärkein eli juomavesi. Ruuan puolesta uskoisin meidän pärjäävän, mutta se kyllä vaatisi melkoista luovuutta.
Pakastimessa on noin 20 kiloa peuranlihaa sekä 3 pussia teerenrintapaloja. Arkkupakastin pitäisi ne viileänä sähkökatkonkin aikana, kunhan kansi pidettäisiin suljettuna. Lihan valmistaminen olisi pitkäpiimäistä hommaa sillä siinä pitäisi käyttää varaavaa takkaa sekä kaasugrilliä.
Yllätyin kuitenkin siitä, miten paljon kaapeissamme oli ruokaa vaikkemme olleet tietoisesti rakentaneet kotivaraa.
Kaapeista löytyy:
3,5 litraa maitoa, 2 tölkkiä pepsi maxia sekä mustaherukkatiivistettä.
3 kurkkua, vajaa kilo porkkanoita, 500 grammaa viinirypäleitä, 6 omenaa, 6 sipulia ja kilo perunoita.
Sulassa 3 ja pakasteessa 2 pakettia leipää ja kaksi viipaletta gluteenitonta leipää.
100 grammaa cashew-pähkinöitä ja 3 purkkia hilloa.
Puolikas paketti 4-viljan hiutaleita, 1,5 pakettia kaurahiutaleita ja pieni määrä muroja.
8 tölkkiä paseerattua tomaattia, 1 pussi ranskalaista sipulikeittoa.
2,5 pakettia riisiä (ei pika) sekä vajaa pussillinen makaronia ja paketti gluteenitonta spagettia.
1 pussi sipsejä, vajaa konvehtirasia sekä 2 pussia karkkia.
Noin 20 kiloa peuranlihaa ja vajaa kilo teertä.
Kotoa löytyvistä tavaroista puuttuvat paristoilla toimiva radio, ladattu varavirtalähde, joditabletit, ilmastointiteippi. Vessapaperia on, mutta vähänlaisesti.