Martti on hyvä matalissa ja pitkissä äänissä

0
Pasuunaa soittava Martti Heino haaveilee myös metsäkoneen kuljettamisesta Kanadassa.

Milloin ja miksi aloitit musiikin harrastamisen?

– Aloitin musiikin harrastamisen vuonna 2017, sen seurauksena, kun koulullamme oli Vakka-Suomen Musiikkiopiston esittely.

Mikä on tähän mennessä musiikillinen huippuhetkesi?

– Tähän mennessä huippuhetkeni on se, kun soitin nuorisopuhallinorkesterin ja Laivaston soittokunnan kanssa Uudenkaupungin Suomipuu-konsertissa, Uusikaupunki 400 Areenalla.

Missä musiikin osa-alueessa olet mielestäsi hyvä, missä on kehitettävää?

– Mielestäni olen hyvä matalissa ja pitkissä äänissä. Parannettavaa on mielestäni korkeissa äänissä.

Kuka on musiikillinen esikuvasi?

– Minulla ei ole virallista musiikillista esikuvaa.

Mikä on unelmasi soittajana/laulajana tai muutoin elämässäsi?

– Unelmanani on musiikissa päästä lavojen kokoajaksi. Muutoin unelmani on päästä Kanadaan metsäkoneenkuljettajaksi.

Mitä musiikkia mieluiten kuuntelet?

– Kuuntelen mieluiten suomalaista 1990–2020-luvun pop-musiikkia (lähes amispoppia).

Mitä sanoisit niille, jotka miettivät hakeutumista musiikkiopiston oppilaaksi?

– Kannattaa aloittaa.

Martti Heino


Ikä: 16

Instrumentti: pasuuna