En lukenut. Vähensin tietoisesti sosiaalisen median käyttöä viime kesänä ja lopetin tiettyjen palstojen lukemisen kokonaan. Olen työni puolesta seurannut paikallisia some-ryhmiä, mutta en ole kirjoittanut niihin kuin yhden ainoan kerran ja silloinkin korjasin erääseen artikkeliin kohdistetun asiavirheen, mutta jatkokeskusteluun en osallistunut.
En ole kiinnostunut tahallisesta väärinymmärtämisestä tai turhasta kierrosten ottamisesta, koska maailmassa on tarpeeksi ongelmia ilman sitäkin. Enkä muuten ole ajatusteni kanssa yksin.
Kunnallisalan kehittämissäätiö Kaks julkaisi viime syksynä tutkimuksen, jonka mukaan Suomessa ymmärretään tahallaan väärin toisten sanomisia ja kiivaillaan siitä. Tutkimusaineisto koottiin yli tuhannen haastattelun kautta.
Tutkimuksessa todettiin, että suomalaiset pitävät nykyistä poliittisyhteiskunnallista viestintäilmapiiriä surkeana ja asioita kärjistetään liiaksi. Tyytymättömyys kohdistui poliitikkoihin, mediaan ja kansalaisiin itseensä.
Kyselyyn vastanneista 88 prosenttia oli sitä mieltä, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toistensa sanomisia ja puhuvat toistensa ohi. Ja näistä väärinymmärryksistä valtakunnallinen media lapioi lukemattomia palstamillejä. Näkemys on voimistunut viimeisen vuoden aikana. Kiihkomieliset reaktiot ja mielipiteiden jyrkkyys jarruttavat halua osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Kolme neljästä kyselyyn vastanneesta koki, että suomalainen yhteiskunnallinen keskustelukulttuuri on nykyisin kohtuuttoman kärjistynyttä. Enemmistö kyselyyn vastanneista sanoi arastelevansa julkiseen keskusteluun osallistumista. Tämän on huomannut myös Uudessakaupungissa, koska haastateltavia on maaniteltava aiempaa enemmän mukaan lehtijuttuun.
Virkamiehet joutuvat kommentoimaan asioita virkavastuullaan, mutta osa heistäkin antaa aiempaa varovaisempia lausuntoja, koska he eivät halua, että heitä nostetaan sosiaalisessa mediassa tikunnokkaan tai he joutuvat kommenttiensa takia jopa maalitetuksi.
Osa poliitikoista taas ei halua ottaa osaa julkiseen keskusteluun, etteivät joutuisi julkisen myllytyksen kohteeksi, tai sitten kyse on julkiseen tehtävään huonosti sopivasta haastatteluallergiasta. Toiset poliitikot heittävät liekkeihin bensaa esimerkiksi kirjoittamalla provosoivia viestejä someen ja tekstaripalstalle.
Näin toimii myös muutama muu kaupunkilainen, provosoivan heiton jälkeen he ottavat nojatuolissaan paremman asennon ja seuraavat sotkun kasvamista. Liikaa ei kuitenkaan voi rentoutua, koska oikeammassa olevan huomauttajan on pysyttävä päivystysvalmiudessa.
Niinpä. Teit niin tai näin, niin kuraa saattaa sataa niskaan oikealta ja vasemmalta. Sananvapauden määritelmä on vähitellen muutoksessa, koska osan mielestä ”mitään ei enää saa sanoa” ja asioista periaateloukkaannutaan ja asioita väärinymmärretään.
Toisaalta kolme neljästä Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselyyn vastanneesta oli kuitenkin sitä mieltä, että nykyisessä yhteiskunnallisessa keskustelussa paheksutaan ja tuomitaan liian herkästi.
Voi aikoja ja tapoja. Esimerkiksi eduskunnassa on kirjoittamattomia sääntöjä, kuten se, että istuntosalissa toista kansanedustajaa ei saa syyttää valehtelusta, sen sijaan salissa on käytetty ilmaisuja, joiden mukaan joku on annostellut totuutta hyvin säästellen tai tarjonnut vaihtoehtoisia totuuksia. Sallitaanko totuuden venyttäminen mahdollisen yhteisen hyvän tavoittelun vuoksi? Tätä tapaa lakikirja ei taida tuntea.
Muuttuuko valhe totuudeksi, jos sitä toistetaan riittävän pitkään? Donald Trumpin on laskettu valehdelleen presidenttikautensa aikana 22 000 kertaa. Se tarkoittaa noin 15 valhetta päivässä. Trumpin kannattajille hänen valehtelunsa oli osoitus siitä, että hän oli valmis puolustamaan omiaan. Siinä tilanteessa totuuden ja valheen rajalla ei ollut kannattajille merkitystä, mutta muut yrittivät oikoa virheitä.
Maailmasta on tullut kireä ja ahdistunut paikka. Pahaa oloa puretaan huutamalla julkisesti sitä, mitä sylki sattuu suuhun tuomaan. Sananvapauden myötä tuleva sananvastuu on tainnut unohtua, tai sitten myös sen merkitys ymmärretään väärin. Tutkimusten mukaan ihmisellä on 10 000 ajatusta päivässä, monen meistä kannattaisi suunnata ne toisin.
Katja Kaartinen
toimittaja