Paikallisen sopimisen mahdollisuus on mielestäni yksi merkittävimmistä ja odotetuimmista uudistuksista yritysten menestymisen ja työllistämismahdollisuuksien samoin kuin uusien yritysten perustamisen osalta.
Siten on vähintäänkin outoa esimerkiksi Helsingin Sanomien suhtautuminen siihen; lehden mielestä paikallisen sopimisen laajentamisen työllisyysvaikutukset eivät ole todennettavissa ja hallitus voisi luopua tästä tavoitteesta saadakseen kolmikantaneuvottelut aidosti käyntiin.
Myöskään autotehtaalta työuransa aikoinaan aloittanut Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto ei näe paikallisten sopimusten luoneen merkittävästi uusia työpaikkoja kuluneiden 30 vuoden aikana. Aalto tosin ”unohtaa”, että olemassa olevien työpaikkojen säilyttäminen on itse asiassa tärkeintä työllisyysastetta kehitettäessä.
Tein työurastani isoimman osan autotehtaan henkilöstöjohdon tehtävissä ja varsinkin vuosien 1990–2010 aikana yksi tärkeimmistä yhtiön HR-tavoitteista oli paikallisen sopimisen edistäminen.
Muutokset tuotanto- ja työmäärissä olivat silloinkin suuria ja joskus ennakoimattomiakin. Työn vähetessä pystyimme kuitenkin torjumaan ison osan lomautuksia sopimalla työaikajärjestelyistä: työntekijät olivat alhaisen tuotannon aikaan työstä pois ja tekivät tunnit takaisin, kun nouseva tuotanto sen taas mahdollisti.
Työaikajärjestely ei ollut mikään kevyt keino takaisintekovaiheessa, kun työpäivää tai -viikkoa piti jatkaa normaalin työajan päälle. Isossa työyhteisössä piti ottaa huomioon työntekijöiden vaihtelevat elämäntilanteet, mutta onnistuimme järjestelyissä kohtalaisesti, kiitos erityisesti henkilöstön edustajien, luottamushenkilöiden kypsien ja vastuullisten näkemysten.
Paikallisen sopimisen huippuna pidän erästä neuvotteluprosessia yhtiön suunnitellessa tarjousta uuden automerkin saamiseksi tuotantoon. Rakentavasti ja avoimesti etsimme yhdessä raameja joustavuudelle erilaisiin mahdollisiin tuotantotilanteisiin, jotka yhtiön johto sitten otti tarjouksen olennaiseksi osaksi. Henkilöstö edustajineen oli tuolloin aidosti osa yrityksen johtoa; paljon enemmän kuin yhden edustajan kautta varsin muodollisessa osallistumisessa yhtiön hallituksen toimintaan.
Maailma muuttuu kiihtyvällä vauhdilla ja olennainen vahvuus niin pienten kuin isompien yritysten kilpailukyvyssä on avoimuus ja paikallinen sopiminen. Varsinkin vasemmisto ja ay-liike pelottelevat työehtojen polkemisella ”paikallisen sanelun” kautta. Kaikkien meidän on kuitenkin hyvä tunnistaa, että suhdannevaihtelujen yli katsottaessa Suomi kärsii pysyvästä työvoimapulasta. Työelämässä on jatkossa työntekijän markkinat, missä pärjäävät vain työntekijöitä arvostavat ja heitä reilusti kohtelevat työnantajat.
Seppo Nikula
kaupungin-
valtuutettu (kok.)