– Helmikuun toiselle viikolle tultaessa olimme vastaanottaneet jo 460 suden dna-näytettä, selvitti dna-keräystä koordinoiva Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Mia Valtonen.
Tutkijoille oli lähetetty huomattava määrä näytteitä Lounais-Suomen eri susireviirien alueilta. Käytännössä suden dna-näytteet ovat pääsääntöisesti eläimen ulostetta.
– Dna-tutkimus paljastaa susista asioita, joita emme saa tietää millään muulla menetelmällä. Dna:n avulla tunnistetaan jätöksen jättänyt susi ja susireviirin rajat, sekä saadaan tietää, elääkö reviirillä susipari vai -lauma, kertoi Valtonen.
Yhdistämällä nämä tiedot viranomaisten yhteisen suurpetohavaintojen keruujärjestelmän Tassun tietoihin, saadaan kattava ja ajantasainen kuvaus Suomen susikannasta ja sen kehityksestä. Arvio tämän hetken susikannasta ja sen kehityksestä julkaistaan kesäkuussa.
Näytteitä keräävät vapaaehtoisten lisäksi Luken ja Suomen riistakeskuksen työntekijät.
Tassu-järjestelmän tiedot taas perustuvat kansalaisten tekemiin näkö- ja jälkihavaintoihin suurpetojen liikkeistä.
– Järjestelmän toimivuuden kannalta on oleellista, että suurpetohavainnosta tehdään heti ilmoitus alueen petoyhdyshenkilölle, painotti Olli Kursula Suomen Riistakeskuksesta.
Koulutettu petoyhdyshenkilö käy varmistamassa havainnon ja eläinlajin ennen kuin se kirjataan Tassu -järjestelmään. Viime vuonna järjestelmään kirjattiin 59 000 suurpetohavaintoa. Näistä havainnoista yli 30 000 koski ilvestä ja sutta reilut 12 000. Karhu- ja ahmahavaintoja oli vähemmän.
– Tosin nykyään ahmahavaintoja saadaan myös eteläisestä Suomesta eli ahmakanta on valumassa pohjoisesta etelään, kuvaili Olli Kursula.
Erityisen kiinnostuneita tutkijat ovat pentuehavainnoista kaikkien suurpetojen kohdalla.
– Pentueet kertovat elinvoimaisuudesta ja kannan mahdollisesta kasvusta tietyllä alueella, muistutti erikoistutkija Mia Valtonen.