Yksinäisyydestä ulos

0

Uuteenkaupunkiin on vuosien saatossa muuttanut paljon väkeä työn perässä. Kun ihminen muuttaa pois juuriltaan, ympäriltä katoaa turvaverkko.

Jokainen ihminen kuitenkin tarvitsee oman turvaverkon. Onneksi moni sen täältä löytääkin. Kaupungissa toimii useita yhdistyksiä, joista löytyy mielekästä toimintaa. Myös seurakunnasta voi löytyä tulijalle ”turvasatama” ja Sakunkulman päiväkeskus tarjoaa toimintaa vanhemmalle väelle.

Erityisen matalalla kynnys on Ugin A-killan Kotiluolassa, joka tarjoaa palveluja myös Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varhan) ostopalveluna. A-kilta aloitti toimintansa ensin Hakametsässä. Kun tilat alkoivat käydä ahtaiksi, uusi paikka löytyi keskustasta. Nyt Liljalaaksonkadulla on ruokajakelua, kirppari, kahvila, pyykkitupa ja verstas. Tiloissa on kuntouttavaa työtoimintaa, mutta Kotiluolaan tullaan tekemään myös vapaaehtoistyötä. Yksi näistä vapaaehtoisista kertoo tarinansa lehdessämme. Hän jäi leskeksi ja masentui. Kotiluolassa masennus on hellittänyt. Toimeliaisuus ja juttuseura ovat auttaneet.

Kotiluolan ovat löytäneet myös Uudenkaupungin uusimmat asukkaat, ukrainalaiset. Kotiluolan vetäjä Mirja Vesterinen kertoi, miten kaksi ukrainalaista naista oli tullut ovesta sisään ja kysynyt mitä he voisivat tehdä. Nyt naiset käyvät kahdesti viikossa siivoamassa kirpputoria. Tällaista rohkeutta toivoisi olevan muillakin.

Suomessa keskimäärin 20 prosenttia ihmisistä kokee yksinäisyyttä. Uudessakaupungissa on poikkeuksellisen paljon yksinäisiä. Viime mittauksessa Uudenkaupungin huono-osaisuusindeksi oli 123,7, kun maakunnan huono-osaisuusindeksi oli 94,8.

Yksinäisyyteen on vain yksi lääke: lähteä ihmisten ilmoille. Kaiken toiminnan ei tarvitse olla yhteiskunnan tai yhdistyksen järjestämää. Yhtä tärkeitä ovat spontaanisti kokoontuvat ”toriparlamentit” ja avantouintiporukat. Ne ovat kävijöilleen arjen henkireikiä ja tukevat maksutta osallistujiensa terveyttä.

Teija Uitto